Vuosi 2019
 Joulupukki huokaisee työnsä jälkeen. |
 Juhlan osallistujia. |
Pikkujoulusta vauhtia uuteen vuoteen
Lyseumklubi Kruunuhaassa oli jälleen perinteinen paikka seuran pikkujoululle, mikä pidettiin maanantaina 11.12. Osallistujia oli puolet kolmattakymmentä.
Tarjolla oli jouluherkkuja makuihin sopivien juomien kera. Arvokas ohjelma sisälti Tiernapoikien joulukuvaelman, jota Timo Vihavainen oli silloittanut myös ajankohtaiseen kotimaisen draamaan. Joulumusiikkia soitteli pianisti Eduar Galper ja arpajaisten palkinnot jakoi joulupukki. Yhteislauluakin viriteltiin.
 Suurlähettiläs René Nyberg Pietari-seurassa 11.11.2019 |
Patriarkkoja ja oligarkkeja, René Nyberg kertoili kirjastaan
Suurlähettiläänä Moskovassa toiminut pitkän uran tehnyt diplomaatti René Nyberg vieraili seurassa 11.11. esittelemässä viimeisintä kirjaansa, joka käsittelee Suomen ja Venäjän lähihistoriaa sekä Neuvostoliiton elämää suomalaissilmin. Jo pelkkä sisällysluetton läpikäynti paljastaa sen, ettei näkökulma ole aivan tavallinen. Yhtä kulmaa siitä kuvaa hyvin Nybergin Karabah rauhanprosesiin osallistumiseen liittyvä toteamus, jonka mukaan hän oppi tarkkailemaan Venäjää myös etelästä käsin.
Patriarkoista hän nostaa esille erityisesti arkkipiispa Simojen ja arkkipiispa Hermannin, joka 1923 kävi sitkeää viivytystaistelua Suomen ortodoksikirkon siirryttyä Konstantinapolin helmaan, josta Neuvosto-Venäjä yritti palauttaa sen Moskovan huomaan. Uusi taistelu ortodoksikirkon asemasta käytiin valvontakomitean johdolla heti sodan jälkeen. Simojoki taas taitavalla diplomatialla avasi yhteyksiä Viron luterilaiseen kirkkoon sekä Venäjän ortodoksikirkkoon eräänlaisten oppikeskustelujen muodossa välttäen kirkkoja valvoneen KGB:n pyrkimykset käyttää yhteyksiä Neuvostoliiton ulkopolitiikan tarkoituksiin.
Oligarkkeja Nyberg on tavannut useita eri yhteyksissä. Mielenkiintoisen havainnon hän on tehnyt näistä nopeasti rikastuneista nyt noin 60-vuotiasta miehistä. Neuvostoliiton hajoamisen aikaan he olivat 30-vuotiaita hyvin luonnontieteellisillä tai teknisillä aloilla kouluttautuneita henkilöitä, joilla ei ollut rasitteenaan ideologis-poliittista koulutusta. He myös uskoivat, että Neuvostoliiton vanhallakin tuotantokoneistolla on mahdollista kehittää toimintaa uusissa olosuhteissa. Esimerkiksi yritysten vanhat neuvosto-johtajat eivät uskoneet. Talouselämän edelleen kehittämisen esteenä on oikeusvaltion heikkous ja siihen liittyvä horjuva omaisuuden suoja.
Suomen ja Venäjän taloussuhteita Nyberg avaa taustoja paljastavien kuvausten myötä koskien ydinvoimaa, metsäteollisuutta, kaasuputkea ja Rautaruukista käytyä kaupantekoa. Rahamiesten oltua liikkeellä, lähettiäs on usein ollut enemmän kuin tapahtumien pelkkä seuraaja.
 Suurlähettiläs Pavel Kuznetsov ja professori Timo Vihavainen |
Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov Pietari-seurassa
Maanantaina 28.11. suurlähettiläs Kuznetsov vieraili Pietari-seurassa. Lähettilästä haastatteli professori Timo Vihavainen ja aiheet vaihtelivat Suomi-tuntemisesta kulttuurin, talouden ja historian alueille. Pavel Kuznetsov kertoili myös omasta taustastaan ja urastaan diplomatian saralla. Seuralaisia oli paikalla yli kolmekymmentä ja heiltäkin irtoili kysymyksiä enemmän kuin aika olisi sallinut vastata. Koska tilaisuus oli varsin vapaamuotoinen, itse käsitellyistä aiheista ei tehty tämän tarkempaa protokollaa.
 Eversti, VTT Pekka Visuri |
 Teol.tri Eino Murtorinne |
Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940
Tietokirjailija, VTT Pekka Visuri ja teol.tri Eino Murtorinne esittelivät tuoretta kirjaansa seurassa 7.10. Topelian sali oli liki täynnä seuralaisia ja esitelmä käynnisti vilkkaan keskustelun. Teos on ollut julkisuudessa esillä niin lehdistössä kuin radiossa ja tämä ilmeisesti oli lisännyt mielenkiintoa aiheeseen. Teoksen ytimessä on kiista Suomen asemasta Neuvostoliiton ja Saksan vaikutuspiirissä. Kirja on Docendon julkaisema.
Pekka Visuri nosti esityksensä alkupuolella esille arkistolähteitä ja kirjallisuutta, joihin tutkimus nojaa. Kirjassa on myös liitteenä osapuolten eri toimijoiden keskustelureferaatteja, sähkeitä ja aiemmin vähän julkisuudessa olleita sopimustekstejä ja niiden luonnoksia. Laajasta lähdeluettelosta esiin nostettu kirjallisuusluettelo on sikäli mielenkiintoinen, että sitä on syytä tässä avata. Visuri nosti esille Väinö Tannerin Olin Suomessa ulkoministerinä, Max Jacobsonin Diplomaattien talvisodan, J.K.Paasikiven Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-1941, A.J.Taylorin Toisen maailmansodan synty, Juhani Suomen Talvisodan tausta Holstista Erkkoon, Olli Vehviläisen ja O.A.Rzheshevskin Yksin suurvaltaa vastassa. Talvisodan poliittinen historia, Henrik Meinanderin Historian kosto: Suomen talvisota kehyksissään, Michael Jonas: Kolmannen valtakunnan lähettiläs Wipert von Blücher ja Suomi ja Stephen Kotkin: Stalin, Waiting for Hitler 1921-1941. Viime mainittuun viitaten Visuri oli myös taipuvainen hyväksymään, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan.
Vaikuttavasta lähdeluettelosta huolimatta Visuri viittasi esityksensä alussa myös Heikki Poroilan sosiaalisessa mediassa esittämään ajatukseen, että talvisota on ollut pitkään tabu suomalaisessa keskustelussa. Näin ilmeisesti on ainakin joidenkin tunnettujen lähteiden osalta.
Toisessa maailmansodassa oli aseissa 110 miljoonaa sotilasta ja kuolleita 60-70 miljoonaa. Erään tulkinnan mukaan sota alkoi 1937 Japanin hyökkäyksellä Kiinaan ja päättyi 8.5.1945 Saksassa. Euroopassa sodan siemenenä oli ensimmäisen maailmansodan epäonnistunut rajojen veto etenkin Balkanilla. Samoin Hitlerin elintilan laajennusohjelma, jota toteutettiin ei niinkään suunnitelmallisesti, vaan tilanteiden mukaan. Sotaan johtavista tapahtumista myös Münchenin kokous syyskuussa 1938 oli keskeinen. Siellä sovittiin mm. Tshekkoslovakian kohtalosta Saksan, Iso-Britannian, Italian ja Ranskan kesken, ilman että NL, USA tai itse neuvottelujen kohde olisivat olleet paikalla. Saksa miehitti maan nopeasti. Suomea koskien Stalinilla oli taas ajatuksena palauttaa Pietarin merilinnoituksen nimellä kulkeva ensimmäisen maailmansodan aikainen järjestely Suomenlahdella Leningradin suojaksi. Stalinille oli tärkeää myös tehdä Suomen alueelta tulevat yllätykset mahdottomaksi. Näiden osalta hän viittasi vuonna 1919 Koivistolta käsin tehtyyn Judenitsin tykkivenehyökkäykseen sekä Suomessa harjoitettuun neuvostovastaiseen kirjoitteluun.
Suomen kannalta keskeinen, täällä nimellä Ribbentrob-Molotov pakti syyskuulta 1939, joka muualla tunnetaan paremmin nimellä Stalin-Hitler pakti, on käsitelty kirjassa perusteellisesti samoin kuin syksyn Moskova -neuvottelut. Niitä koskien Visuri toi esille mm. Mannerheimin ja Suomen poliittisen johdon erimielisyydet alueluovutuksien suhteen.
Eino Murtorinne keskittyi esityksessään syksyn 1940 Berliinin kokoukseen. Kokous on jäänyt tutkimuksessa ja keskustelussa varjoon, vaikka esimerkiksi Molotovin muistiinpanot sieltä ovat olleet käytettävissä. Uutena materiaalina on saatu päivänvaloon Stalinin Molotoville lähettämät ohjeet sekä Stalinin ja Hitlerin sähkeiden vaihto. Kokouksen keskeisinä kysymyksinä Berliinissä olivat NL ja Saksan sopimuksen ristiriidat kuten Romanian kysymys sekä Suomen asema mm. Saksan ja Suomen läpikulkusopimuksen valossa, joka horjutti Suomen kuulumista aiemmin sovittuun NL:n etupiiriin. NL pyrki myös varmistamaan saaliinsa Baltiassa. Saksa piti kiinni oikeuksistaan Petsamon nikkeliin ja Suomen puuvaroihin. Hitler pyrki pitämään kiinni sopimuksesta NL:n kanssa peläten USAn liittymistä Saksan vastaisiin voimiin. Berliinissä ei Suomea koskien päästy sopimukseen, vaikka Suomen kysymyksen käsittelyyn käytettiin puolet neuvottelujen ajasta. Suomessa ollut tietoa mitä Berliinissä tapahtui ja mitä Suomea koskien yritettiin sopia.
Kirja antaa sielua raastavan kuvan siitä pokerista, jota suurvallat Suomen kortilla pelasivat. Kirja ei etsi syyllisiä eikä sankareita, vaan kuvaa niitä olosuhteita, joissa päätöksiä tehtiin. Yllä oleva referaatti kirjan esittelytilaisuudesta on valitettavan vaisu sivallus aiheeseen. Lukekaa kirja.
 Hallintopäällikkö Varpu Myllyniemi |
Varpu Myllyniemi: Pietarin ja Inkerin luterilaiset seurakunnat
Yliopiston hallintopäällikkö Varpu Myllyniemi kertoi työn alla olevan väitöskirjansa pohjalta Pietarin ja Inkerin luterilaisten seurakuntien asemasta Venäjällä. Laajasta esityksestä joitakin pääkohtia on koottu käsillä olevaan referaattiin. Esitelmä pidettiin 9.9.2019 Topeliassa.
1600-luvulla Inkerin seurakunnat kuuluivat Ruotsin luterilaiseen kirkkoon mutta vallan vaihduttua inkeriläisalueilla kirkko jäi pitkäksi aikaa hallinnollisesti heitteille. Vuonna 1832 perustettiin Venäjän luterilainen kirkko, johon Inkerin luterilaiset seurakunnat myös liittyivät. Kirkkokuntaan kuului Pietarin ja Inkerin seurakuntien lisäksi hajanaisia seurakuntia koko Venäjän alueelta. Jäseniä Inkerin seurakunnissa oli 3,7 miljoonaa ja he muodostivat neljäsosan koko Venäjän luterilaisesta konsistorista. Kenraalikonsistori jakaantui hallinnollisesti viiteen piirikonsistoriin, joilla oli tiukka raportointivelvollisuus ylöspäin. Raportointi tapahtui aluksi saksaksi mutta vaihtui sittemmin venäjäksi. Saksalainen vaikutus kirkon hierakiassa oli hallitseva pitkään, tosin suomalainen Theodor Bruun toimi 1880 luvulla kenraalikonsistorin presidenttinä.
Seurakuntien jäsenistö muodoostui useista kansallisuuksista sekä erilaisista traditioista ja perinteistä. Jäsenistön pääryhmiä olivat kuitenkin seuraavat ryhmät ja heidän jälkeläisensä:
1. Ulkomaalaiset kantaluterilaiset, pääosin saksalaisia, jotka 1500-1600 luvuilla olivat tulleet Venäjälle usein tsaarin kutsusta asiantuntijatehtäviin. Heidän oli kuitenkin aluksi asuttava kaupunkien ulkopuolella, he eivät saaneet pukeutua venäläisittäin mutta heillä oli oikeus omiin pappeihin. Heitä kohtaan saatettiin järjestää myös pogromeja.
2. Valloitussodissa 1700-luvulla tulleet, pääosin saksalaiset, joilla oli rauhansopimuksissa vahvistettu asema.
3. Katariina II aikaan Venäjälle kutsutut pääosin saksalaiset, jotka saivat erikoisetuja Venäjällä ja vahvistivat saksalaisvaikutusta luterilaisissa seurakunnissa. Aleksanteri I aikana Volgan alueelle mudostui myös kokonaisia luterilaisia seurakuntia, uskonnonvapauden oltua Venäjällä silloin syvempi kuin muualla Euroopassa. Mm. pietismi tuli tällöin Venäjälle. Ylipäätään luterilaista kirkkoa Venäjällä pidettiin saksalaisena kirkkona sen enempää esimerkiksi inkeriäisiä erottelematta omaksi ryhmäkseen.
Venäjän ev.lut. kirkossa toimi apukassa, jonka varoilla rakennettiin kirkkoja ja tuettiin pappien opiskelua erityisesti Tarton yliopistossa. Kirkko halvaantui ensimmäisen maailmansodan aikana, joskin Inkerin kirkko selviytyi selvästi saksalaisia seurakuntia paremmin. Inkerin kirkko tavoitteli mm. omaa hallintoa.
Retki runoon, taiteeseen ja kesään
Seuran kesäkausi avattiin perinteisesti runoretkellä Helsingin Pyysaaren kesäravintolaan. Sattuikin tällä kertaa juhlallisesti juuri Aleksandr Pushkinin 220. syntymäpäivänä. Alkukesä oli herkimmillään,sää suosi, tuuli lennätti purjeita ja luonto oli musisoijia täynnä.
Runoja oli mietitty ja valittu, Pushkinin lisäksi kuultiin Ahmatovaa, toista seuraväen suosikkia.
Joku ei päässyt mukaan, mutta lähetti Pushkinin kauniin Ruusu-runon käännöksineen.
Viinin ja oluen ohella runoretken perinteisiin nautintoihin kuuluu myös kalakeitto. Ja maljoja nostettiin runoilijoille ja Pietarille, tietysti.
Välillä Pulmu kertoi taiteilija Mjud Metshevistä, jonka muistonäyttely (linkki avajaisiin /www.facebook.com/palmadepyy/photos/ ) on koko kesän esillä ravintolassa. Akateemikko Metshev oli seuramme ystävä ja oli ainakin kaksi kertaa mukana pikkujouluissamme, löytyy jopa kuvasivuiltamme. Metshev lahjoitti seuralle kauniin työnsä , joka kuvaa Pietarin rostraalipylvään jalustaa. Työ on esillä näyttelyssä, ja runoretkeläiset istuivat juuri sopivasti siinä tilassa. Sopivasti paikalla oli jäsenemme Pertti Lahermo, Pietarin rakennusten kivimateriaalin asiantuntija ja hän innostui kertomaan tarkemmin sekä rostraalipylvään materiaalista että laajemmin suomalaisen kiven laajasta käytöstä Pietaria rakennettaessa.
Antoisa retki monella tavalla. Näyttelyyn ja seuran taulua ihailemaan kannattaa poiketa ihan omia aikojaankin yksin tai ystävien kanssa.
Pietarin teatterimatka
Huhtikuun 11. - 14. seura järjesti teatterihenkisen matkan Pietariin. Ohjelmassa oli mm. Teatteri- ja musiikkitaiteen museo, Sirkusmuseo, Karl Bullan valokuvataiteen museo, Lenfilmin studio, Lev Gumiljovin ja Alekdander Blokin museot. Ryhmä jakaantui pienempiin osasiin kunkin kiinnostuksen mukaisesti. Osa ryhmäläisistä näki myös Malyi Drama teatterin Tshehovin Kirsikkapuisto esityksen, jonka oli ohjannut Lev Dodin. Esitystä pidetettiin varsin syvällisenä. Osallistujia matkalla oli 22, joista osa hankki iltaohjelmikseen omatoimisesti konsertti- ja teatterilippuja. Yhteinen ilanvietto pidettiin Stremjannaja kadun Cat-ravintolassa, jossa esiintyi myös bardi Sergei Mazurenko.
Mjud Metshevin muistonäyttely Pyysaaressa
Pietari-seura on osallistunut Pyysaaressa Työväen pursiseuran ravintolassa koko kesän avoinna olevaan moskovalaisen Suomen ystävän taidemaalarin ja graafikon Mjud Metshevin muistonäyttelyn järjestelyihin. Metshev kuoli 89 vuoden iässä syyskuussa 2018. Hänet on haudattu Äänisen Kizhin saaren kalmistoon. Näyttelyn avasi 3.5. presidentti Tarja Halonen. Puheenvuoron tilaisuudessa käytti myös taiteiljan leski Olga Hlopina. Pulmu Mannisen esittely- ja muistokirjoitukseen pääset käsiksi tästä linkistä.
 Professori Timo Vihavainen jatkaa puheenjohtajana |
Vuosikokous 11.3. ja Timo Vihavaisen esitelmä
Osallistujia vuosikokouseen oli pitkälle kolmattakymmentä henkeä. Vuosikokous valitsi seuralle uuden hallituksen ja kiitteli hallitustyöstä luopuneita Liisa Bycklingiä, Harry Heleniusta, Olli Perheentupaa ja Matti Remestä. Hallituksen jäsenten nimet löytyvät etusivulta. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen seuralle elintärkeät hyvät verkostot niin Helsingissä kuin Pietarissa omaava professori Timo Vihavainen.
Vuosikokous hyväksyi perinteiseen toimintakonseptiin pohjaavan toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä vahvisti jäsenmaksut. Jäsenmaksun maksuohjeet ovat etusivulla. Tilinpäätös vuodelta 2018 käsiteltiin yhdessä toiminnantarkastajien tarkastuskertomuksen kanssa ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Vuosikokous antoi hallitukselle luvan jakaa maksimissaan 1000 euron apurahan seuran tarkoitusta lähellä olevaan toimintaan.
Vuosikokousesitelmän piti Timo Vihavainen aiheenaan Suurvallat Suomi ja Venäjän kansalaissota. Vihavaisen mielenkiintoiseen esitelmään pääsee käsiksi yllä olevan linkin kautta.
 FT Sanna Turoma Pietari-seurassa |
 Sanna veti salin täyteen. |
I´m a Jew, a Russian poet and American Citizen.
FT Sanna Turoma veti salin täyteen kuulijoita esityksellään Josif Brodskystä Pietari-seurassa 11.2.
Sanna Turoma on kansainvälisesti arvostettu venäläisen kirjallisuuden tuntija. Väitöskirjansa hän on tehnyt juuri Brodskystä ja siihen pohjaava kirja ”Brodsky abroad: Empire, Tourism, Nostalgia” näki päivänvalon 2010 The University of Wisconsin Press julkaisemana. Kirja on myös käännetty venäjäksi ja se on tarkoitus julkaista myös Venäjällä. Mittavassa ”Venäläisen kirjallisuuden historia” Gaudeamus 2011, Sanna Turoma on toisena tekijänä Kirsti Ekosen kanssa.
Pietari-seurassa kuultu esitys pohjasi suurelta osin Turoman esseeseen, joka käsittelee Brodskyn esseetä orientalismista. Esitys löytyy Tomi Huttusen ja Tintti Klapurin toimittamasta teoksesta ”Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta” Avain BTJ Finland, 2012 julkaisusarjassa Kafe Voltaire no. 4.
Josif Brodsky syntyi Leningradissa 1940. Siellä hänet tunnettiin kirjallisissa piireissä pitkään ”samizdat” -runoilijana, joka oli erityisen kiinnostunut länsimaisesta runoudesta. Hänen kirjahyllystään löytyi mm. Paavo Haavikon englanniksi käännettyjä runoja. 1963 Brodsky karkotettiin ”loiseläjänä” Arkangelin alueelle, josta kuitenkin vapautui 1965. Hänen ensimmäinen kokoelmansa ilmestyi samana vuonna Yhdysvalloissa, jolloin hänestä tuli myös ns. ”tamizdat” -runoilija. Brodsky sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1987 hänen jo emigroiduttuaan länteen 1972. Lähtö Neuvostoliitosta oli hänelle pakko, joka kuitenkin vapautti hänet matkustamaan. Matkat ja niihin liittyvät runot sekä esseet ovat Brodskylle ominaisia. Brodsky kuoli 1996.
Turoma hahmotteli esityksessään Brodskyn paikkaa maailmassa. Venäläisen kirjallisuuden näkökulmasta hän edusti kolmannen aallon emigraatiota. Neuvostokirjallisuuden näkökulmasta hän oli underground ja samizdat -kirjailija. Neuvostoliiton ulkopuolella häntä voidaan pitää kylmän sodan ajan menestystarinana kun taas muualla ulkopuolella hän kuuluu unohdettuihin Nobel-kirjailijoihin. Nyky Venäjällä häntä luonnehditaan ilmaisulla ”anomaliasta nykyklassikoksi”.
Brodskyn runous on metafyysistä ja filosofista pohdiskelua, jossa aika ja tila ovat keskeisessä asemassa maailmankuvaa. Sitä on sanottu myös ”jalkakäytävämetafysiikaksi”. Aika = historia, tila = maantiede, paikka. Orientalismi nousee usein päärooliin samoin kuolema. ”Kun runoilja kuolee, kuolee hänen huoneensa, esineensä, säkeensä”, on ajatus, jota hän kehittelee ”Suuressa elegiassaan John Donnelle” 1963.
Brodskylle itä oli paha ja länsi hyvä. Hän katsoi itsellään olevan etuoikeuden entisenä neuvostokansalaisena tähän tulkintaan, vaikkakin ajatuksella oli myös syvempiä juuria liittyen Brodskyn kirjoitukseen ”Pako Bysantista” 1985, joka on poleeminen vastaus palestiinalaisen Edward Saidin kirjalle "Orientalismi", jossa kirjailija esittää länsimaat itämaiden alistajina.
Aika oli merkittävää jos se johti jollain tavoin Kreikan tai Rooman kulttuureihin. Sen puutetta ilmensi idän ja kolmannen maailman tila, josta aika puuttui. Ironisesti hän luonnehti läntisiä intellektuelleja hallitsevan metafyysisen naiviuden, mikä ei idän ja lännen eroa ymmärtänyt. ”Aika kiertää barbaarisella katseella Forumia”.
 Topelian sali oli täynnä väkeä. |
 Toimittaja Arja Paananen |
Toimittaja Arja Paananen kertoi työstään Venäjällä 14.1.
Topelian saliin oli vuoden ensimmäisessä tilaisuudessa kokoontunut salin täydeltä seuran jäseniä ja ystäviä. Ilta Sanomissa toimittajana työskentelevä Arja Paananen on tehnyt juttuja Venäjällä 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja hänet on myös palkittu Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Toimittajauransa hän on tiivistänyt esityksensä otsikkoon: From Glasnost to Hate Speech. Tässä pikainen tiivistelmä tilaisuuden annista.
Pitkään uraan osuu monenlaisia sattumuksia ja kiperiäkin paikkoja. Alkuaikoina juttuja välitettiin fax-laitteilla ja niitä kirjoitettiin tavallisilla käsikäyttöisillä kirjoituskoneilla. Puhelinyhteyksissä oli vaikeuksia ja joskus akkreditointia joutui odottamaan pitkään. Kiperiä paikkoja oli kuumissa pisteissä liittyen Tsetsenian tapahtumiin ja terroristihyökkäyksiin kouluihin ja sairaaloihin, joita Paananen oli eturivissä raportoimassa. Sattumuksista eräs kuvaus kertoi Venäjän aborttitilannetta koskevasta jutunteosta. Sairaalassa tehty haastattelu päättyi siihen, että toimittaja vietiin toimenpidehuoneeseen katsomaan nuoren naisen operointia sen kummemmin potilaalta itseltään lupaa kyselemättä.
Paananen paljasti myös Pietarin pormestari Jakovlevin inkeriläisjuuret, joita tämä kaikin tavoin pyrki peittelemään. Toimittaja matkusti pormestarin äidin luokse ja katseli siellä albumikuvat äidin kuuluisasta pojasta. Paljastuksia uralle mahtuu muitakin, muun muassa valelääkäreiden Esa Laihon ja Juhani Zarianovin lääkärinpaperit hän tarkisti väärennetyiksi asianomaisista oppilaitoksista.
Haastatteluja Paananen sain mm. kapinapäällikkö Janajevilta, Gorbasovilta ja Jeltsiniltä. Viime mainittuja tiedottajien oli vielä mahdollista ja suhteellisen helppo lähestyä. Sen sijaan Putinin tultua kahvoihin toimittajien työtä on alettu ohjaamaan ja rajoittamaan.
Viime aikoina juttuja on kertynyt mm. kiistoista, jotka liittyvät Karhumäessä teloitettujen Stalinin vainojen uhrien hautoihin, joiden joukossa on arvioitu olevan myös noin 800 suomalaistaustaista henkilöä. Kiistat ovat kärjistyneet Venäjän uuden historiankirjoituksen hengessä, joidenkin tutkijoiden väittäessä haudoissa olevan suomalaisten jatkosodassa teloittamia sotavankeja. Tilannetta kuvaa hyvin se, että jo kaksi venäläistutkijaa, jotka ovat rohjenneet epäillä näitä uustulkintoja on asetettu syytteeseen. Syytteen aiheena on pedofilia. Uudesta historiantulkinnasta Paananen kertoi hyvänä esimerkkinä koulukirjojen yhtenäistämisen, mikä ei kuitenkaan hänen käsityksensä mukaan ole johtanut niin yksipuoliseen kuvaukseen esimerkiksi Suomea koskien kuin pelättiin. Sen sijaan yksipuoliset uustulkinnat kukoistavat valtiollisilla tv-kanavilla ja erilaisissa ääriryhmien julkaisuissa. Yliopistopiireissä ja pääosin tutkijoiden keskuudessa ajattelu on kuitenkin maltillisempaa.
Siteistään Pietariin ja venäläisiin ystäviinsä Paananen kertoi omistavansa siellä asunnon lähellä Kesäpuistoa ja viettävänsä kaupungissa myös loma-aikojaan. Kysymyksiä ja keskustelua esitys herätti enemmän kuin aika olisi antanut myöten vastata.