Vuosi 2018

Pietari-seuran pikkujoulu Lyseumklubilla 10.12.

Joulujuhliin oli kokoontunut jäseniä runsaat kaksikymmentä henkeä. Tarjolla oli maukas joulupöytä ja arvokasta ohjelmaa. Tiernapojat osoittivat jälleen kerran uutta luovuutta päivittäessään esityksensä Timo Vihavaisen laatimilla nykypäivään sovitetuilla sanoilla. Pianomusiikista ja joululaulujen säestyksestä vastasi Eduard Galber. Lauluesityksenä kuultiin Matti Remeksen ohjelmistoa. Illan huipensi perinteiset arpajaiset, joiden palkintojenjakajana toimi joulupukki.

Tomi Huttunen ja herra Grosswaldin huijaus Pietari-seurassa 5.11.

Professori Tomi Huttunen opiskelijoineen on löytänyt uuden tutkimusaiheen, kun kiinnostuksen kohteeksi on otettu Venäjän käännöshistorian tutkimattomat ulottuvuudet. Tämän myötä esiin on noussut suuri määrä tuntemattomia suomalaisia ja inkeriläisiä Venäjän kirjallisuuden kääntäjiä. Samalla näkösälle on sattumanvaraisesti ilmaantunut herra Grosswald, jota koskevia pikku-uutisia aletaan julkaista niin venäläisissä kuin suomalaisissa lehdissä 1800 -luvun jälkipuoliskolla. Uutiset ajoittuvat aikaan, jolloin venäläistä kirjallisuutta ei vielä ollut käännetty suomeksi ehkä yksittäisiä lehdissä olleita kertomuksia lukuun ottamatta.

Grosswaldia ei tiettävästi ollut olemassa. Hänet keksittiin pietarilaiseen Novosti-lehteen. 31.5.1875 Novostiin ilmestyy pikku-uutinen, jonka mukaan Krylovin eläinsadut käännetään suomeksi samoin kuin Krylovin elämäkerta. Lehti esittelee kääntäjän nimikirjaimilla Gr ja toteaa uutisestaan, että heille on näin kerrottu. Uutisoidaan myös Grosswaldin hankkeesta kerätä ja kääntää venäjäksi suomalaisia legendoja ja lauluja.  Muutamat suomalaiset lehdet tarttuvat aiheeseen ja täsmentävät Grosswaldin olevan inkeriläinen kansakoulun opettaja. Todellisuudessa minkäänlaista nidettä aiheista ei ilmestynyt mutta Grosswald alkoi elää omaa elämäänsä sen aikaisessa julkisuudessa.

Syksyllä 1877 Uusi Suometar julkaisee uutisen saksankieliseen pietarilaiseen lehteen viitaten, että 17 suomalaista nuorta miestä on lähdössä taistelemaan Venäjän joukoissa Turkkia vastaan. Joukossa on mukana tunnettu suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä Grosswald.

1879 Uusi Suometar kertoo, että suomalainen teatteriseurue esittää Pietarissa Ostrovskin näytelmiä suomeksi. Kääntäjänä on tietenkin Grosswald. Lehti tosin jo epäilee, että pitäneekö paikkansa.

Samana vuonna Pietarin suomalaislehdistö kirjoittaa Pushkinin muistomerkin paljastustilaisuudesta, jonka on määrä olla suuri tapahtuma. Näissä uutisissa herra Grosswald esiintyy kutsuvieraana, jonka määrä on myös esiintyä tilaisuudessa. Samoin kerrotaan hänen suunnittelevan uusia käännöksiä.

Pietarin suomalaiset lehdet poimivat paikallisista julkaisuista myös uutisen, jonka mukaan herra E.Grosswald alkaa julkaista Finn -nimistä sanomalehteä, joka on suunnattu maatalousväestölle käytännön viljelytietoutta jakavaksi julkaisuksi. Tilaushinta on 1,5 ruplaa. Lehteä ei kuitenkaan ilmesty, mutta uutinen leviää Suomen puolen lehdistössä.

Suomalainen Viikko sanomat on lehti, joka julkaisee ensimmäisen suomalaislähtöisen uutisen Grosswaldista otsikolla ”Herra Grosswald tekee ihmeitä”. Lehti esittelee hänen hankkeitaan ja toteaa, että mitään häneltä ei ole ilmestynyt sellaista, mitä syntinen ihminen voisi nähdä.

Edellä kuvatun kaltaisia julkaisu-uutisia ilmestyy lehtiin vähän väliä aina vuoteen 1892 saakka. Maukkaimpana niistä ehkä uutinen Groswaldin hankkeesta perustaa Pietariin suomalainen koulu. Useissa näistä uutisista oli Novosti -lehti edelleen lähteenä.

Tomi Huttunen arveli, että näillä valeuutisilla saattoi olla propagandistinen tarkoitus. Siinä suomalaistaustaisen henkilön toiminta näyttäytyy uskollisen alamaisen kiinnostuksena Venäjän kulttuuriin. Toisaalta pontimena saattoi olla myös suomen kielen aseman korostaminen suhteessa ruotsin kieleen.

Ehkä suurin saavutus Groswaldilla oli se, että hänet mainitaan Turgenjevin, Ostrovskin ja Saltikov-Shedrinin bibliografioissa heidän teostensa suomentajana. Tosin neuvostotutkijat esittävät teoksissa tästä myös epäilyksensä.

Huttusen esitys oli mukaansa tempaava. Tällä kertaa paikalla oli kuitenkin valitettavan vähän kuulijoita.

Lokakuussa FT Liisa Byckling

Lokakuun tilaisuudessa maanantaina 8.10. klo 18.00 – 20.00 esitelmöi FT, dosentti Liisa Byckling. 

Liisa kertoi tulevasta kirjastaan: "Pohjolan ja Venäjän kirjallisten yhteyksien välittäjä, pietarilainen akateemikko Jakov Grot (1812 - 1893) Suomessa". Grot oli Venäjän kielen, kirjallisuuden ja historian professori Aleksanterin yliopistossa Helsingissä 1841 - 1852. Hän oli ahkera kääntäjä ja esseisti, jonka laajaan ystäväpiiriin kuuluivat Runeberg ja Lönnrot. Grotin kirja "Matkoja Suomessa  vuonna 1846" (suomennettu) levitti myönteistä  Suomi-kuvaa Venäjällä. Matkoja hän teki myös yhdessä Lönnrotin kanssa. Grotista ei ole aiemmin kirjoitettu henkilöhistoriaa mutta Matti Klinge on käsitellyt hänen toimintaansa Helsingin Yliopiston historiassa. Samon Eino Karhu kirjoittanut hänestä laajasti, kertoi Liisa Byckling.

Yhtenä lähteenä Bycklingillä on ollut Pietarin yliopiston rehtori Pletnjovin ja Grotin kirjeenvaihto, jota Kansalliskirjastossa löytyy digitoituna 2400 sivua. Pletnjov oli myös Grotin yhteys Venäjän hallitsijaan ja kirjallisiin piireihin, joihin palattuaan hänen maineensa kirjallisuuden tutkijana kasvoi myös Venäjällä. Nikolai I seurasi tarkoin Grotin toimia Pletnjovin ja poikansa Aleksanterin välityksellä. Grotin laatima venäjän kielen ortografia myös vakiinnutti venäjän oikeinkirjoituksen.

Grot oli kielinero, joka hallitsi useita kieliä, hän käänsi esseitä ja runoja Sovremennik kirjallisuuslehteen suomen, ruotsin, saksan ja englannin kielistä.

Grot nimitettiin Suomeen 1840 professorin virkaan tehtävänään mm. venäjän kielen opetuksen edistäminen tsuhnien maalla. Hän toimi myös tarkastajana kouluissa ja laati venäjän kielen oppikirjoja. Hän valloitti nopeasti Helsingissä laajan ystäväpiirin suomalaisen ja venäläisen eliitin keskuudessa. Grot kuitenkin hyvin nopeasti ymmärsi, että hänen toimintansa venäjän kielen juurruttamiseksi ei tuota tuloksia ja hän koki itsensä tässä työssä Venäjän hallituksen politiikan välikappaleeksi. Grot oli länsimielisesti suuntautunut mutta Euroopan hullu vuosi 1948 varoitti häntä menemästä tässä liian pitkälle. Hän asemoitui slavofiilisten patrioottien ja länsimielisten välimaastoon. Hänen raporttinsa Suomesta, mm. ensimmäisestä Floran päivän tilaisuudesta 1848 oli maltillinen.

Palattuaan Venäjälle Grot toimi kirjallisuuden professorina, akateemikkona ja kirjallisuuden tutkijana sekä tsaarin lasten kotiopettajana. Hän säilytti yhteydet Suomeen mutta ei enää palannut Helsinkiin.

Liisa Bycklingin artikkeli 'Helsingin yliopiston professori ja kirjallisuuden kontaktien välittäjä Jakov Grot' on ilmestynyt: Idäntutkimus 2018, 3-4.

Ks. https://journal.fi/idantutkimus

Professori Esko Häkli ja A.J.Sjögrenin päiväkirjat

Yhteistilaisuus Pietari-instituutin Ystävien kanssa järjestettiin Rikhardinkadun kirjastossa maanantaina 17.9. Tilaisuudessa Helsingin yliopiston eläkkeellä oleva ylikirjastonhoitaja, FT  Esko Häkli esitelmöi A.J.Sjögreniä koskevista tutkimuksista.

A.J. Sjögren (1794-1855) oli iittiläisen kyläräätälin poika, josta tuli Pietarin tiedeakatemian täysjäsen. Hän oli suomalais-ugrilaisen kielitieteen ja kansatieteen uranuurtaja ja tutki muitakin, mm. kaukasialaisia kieliä. Hän muun muassa laati ensimmäisen osseetin kieliopin.

Sjögren piti koko uransa ajan yksityiskohtaista päiväkirjaa, joka konekirjoitusversio käsittää 7322 sivua. Sjögren aloitti päiväkirjojen pidon jo koulupoikana Suomen sodan aikana Loviisassa ja Porvoossa. Koska Sjögrenillä oli akatemiassa varsin keskeinen asema, tämä dokumentti on historiallisesti erittäin kiinnostava koko Venäjän tiedeakatemian kannalta.

Päiväkirjojen toimittamisen julkaisukuntoon aloitti englantilainen Sjögrenin tutkija ja Lontoon yliopiston Slavonic Schoolin pitkäaikainen johtaja Michael Branch. Branchin sairastuttua työtä on jatkanut hänen ystävänsä professori Esko Häkli ja professori Marja Leinonen. Päiväkirjat on digitoitu ja ne saataneen tässä muodossa julkaistuiksi lähiaikoina.

Alkuperäisiä päiväkirjoja, Allmänna Ephemerider ja niiden konekirjoitusversiota säilytetään Kansalliskirjastossa. Sjögrenin tutkimusmatkojen aineisto on Pietarin akatemiassa. Tutkimusmatkat suuntautuivat suomalais-ugrilaisille kielialueille, Kaukasiaan sekä Liivin- ja Kuurinmaalle.

Ura Pietarissa poiki monenlaisia luottamustoimia ja arvonimiä kuten hovineuvos, kollegioneuvos ja valtioneuvos.

Esko Häkli toimi Helsingin yliopiston kirjaston (nykyinen Kansalliskirjasto) ylikirjastonhoitajana vuosina 1976-2001 ja tässä toimessa organisoi ja harjoitti laajaa tutkimustoimintaa. Häkli on julkaissut useita historiallisia tutkimuksia erityisesti kirjojen ja kirjastojen historiasta eri maissa ja eri aikoina. Häkli lienee Sjögrenin tuotannon paras tuntija nykyään.

Pietari-seura retkeili 12. – 15.4.18, no tietenkin Pietarissa.

Matkalaisia kertyi tällä kertaa 26. Kohteiden ollessa pääosin pieniä museoita, ryhmä jakaantui kunkin mielenkiinnon mukaan. Ohjelman suunnittelu ja matkan toteutus syntyi yhteistyönä hallituksen jäsenten kesken. Jokaisella museokäynnillä oli vapaaehtoinen vetäjänsä, joka vei ryhmän paikalle ja käänsi venäjänkielisen opastuksen suomeksi.

Erinomaisina vetäjinä toimivat Timo Vihavainen, Toivo Tupin, Pulmu Manninen ja Anu Rämä. Stieglitzissä saimme oppaaksemme itse museonjohtajan. Pushkin-museossa saatiin kuulokkeet ja erinomainen huoneesta toiseen johdatteleva suomenkielinen opastus, joka keskittyi Pushkinin dramaattisiin viimeisiin päiviin.

Ensimmäisen päivän kohteina olivat kirjailija Nekrasovin kotimuseo, kuvataiteilija Isaak Brodskyn kotimuseo ja 20. vuosisadan kirjallisuusmuseo ja siellä erityisesti satiirikkokirjailija Zoshenkon kotimuseo.

Isaak Brodsky oli useimmille kävijöistä tuntematon, vaikka omana aikanaan olikin Neuvosto-Venäjän taidemaailmassa monin tavoin keskeisessä asemassa. Opin hän oli saanut mm. Ilja Repiniltä ja maineeseen hän nousi maalattuaan puolue-eliittiä miellyttäneen teoksen Kominterin II kongressin osallistujista. Muutamista hänen Lenin -muotokuvistaan tuli klassikoita. Hän oli myös taiteen kerääjä ja lahjoittaja. Ateljeessa vierailivat ahkeraan eri alojen taiteilijat lähtien espanjalaisesta kitaristista Andrei Segoviasta.

Toisena matkapäivänä kohteina olivat Stieglizin taideteollisuusmuseo sekä Avantgarden museo. Neuvostoaikana Stieglizin museo oli nimetty kuvanveistäjä Vera Muhinalle. Nyt alkuperäinen nimi on palautettu ja saksalaisen pankkiirisuvun taidemesenaattia voidaan muistella omalla nimellään. Museon yhteydessä toimii myös Taideteollinen korkeakoulu.

Kolmannen matkapäivän ohjelmassa olivat runoilija Aleksander Blokin kotimuseo, basso F.I.Shaljapinin kotimuseo sekä Pushkinin kotimuseo. Shaljapinin museossa mielenkiinto kiinnittyi basson itse suunnittelemiin rooliasuihin ja hänen käyttämäänsä Suomesta saatuun palttooseen.

Yksi iltapuhde vietettiin taiteilijaryhmä Mitkien ateljeessa, jossa isäntä Mitja Shagin kertoili aiemmista juomatavoistaan ja raitistumisestaan esittäen myös muutamia Mitkien lauluja. Kuultiin myös ryhmän muiden jäsenten runoja ja lauluja.  Illan tulkkina toiminut seuralainen Toivo Tupin oli tiukoilla. Eväät iltaan oli hankittu suomalaisen Marian kirkon seurakunnan keittiöltä.

Vapaavalintaisina numeroina matkalaiset kuuntelivat musiikki Mariinskissa, filharmonioissa ja osa ehti vielä piipahtaa mm. nykytaidemuseo Erartassa, rautatiemuseossa sekä Artkikan museossa puhumattakaan siitä, mikä ei tullut yleisesti tietoon. Matka tehtiin Allegro-junalla ja hotellina oli Maratan alkupään poikkikadulla sijainnut varsin miellyttävä Cronwell Inn.

Vuosikokous 19.3.

Vuosikokous käsitteli sääntöjen määräämät asiat, käsitteli tilit ja toimintasuunnitelman. Puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti valittu professori Timo Vihavainen.  Aiempi hallitus valittiin jatkamaan pienin muutoksin. Seuran jäsenmaksut säilytettiin ennallaan 20 eurona jäsenenltä kuitenkin niin, että työttömät ja opiskelijat maksavan ainoastaan 10 euroa. 

Vuosikokousesitelmänä käsiteltiin Stalinin salaisia kansioita ja niihin kertyneitä Suomea koskevia asiakirjoja. Esittelijöinä olivat parhaat mahdolliset eli professorit Timo Vihavainen ja Kimmo Rentola. Esitys pohjautui Vihavaisen, Rentolan, Ohto Mannisenja Sergei Zuravljonin teokseen Varjo Suomen yllä, Docendo 2018.

Presidentti Halonen Pietari-seuran vieraana 26.2.

Täysi salillinen jäseniä oli saapunut paikalla kylmästä viimasta huolimatta, kun suurlähettiläs Harry Helenius haastatteli presidenttiä hänen Pietarin ja Venäjän tapaamisistaan. Tarja Halosen yhteyksillä Venäjään on pitkät juuret jo ennen hänen ministeri- ja presidenttikausiaan. Syvän jäljen hänen ajatteluunsa näyttää jättäneen kansalaisjärjestöaktiivina tapahtunut työ lapsiorpojen auttamiseksi Pietarissa ja Sortavalassa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Pietarin hän kokee elävänä ja lämpimänä kaupunkina erityisesti hallinnollisena kokemansa Moskovan rinnalla. Ensimmäistä matkaansa Neuvostoliittoon YK:n Kansainvälisen Naisten Vuoden (1975) asioissa hän kuvasi värikkäästi, miten kukat olivat siellä ilman sellofaania ja halaukset painavia, päinvastoin kuin silloisessa DDR:ssä.

Pietarin jätevesiasia on ollut keskeisellä sijalla Halosen asialistalla ja hänellä on sitä koskien valtavasti kokemuksia yhteydenpidosta Vodokanal -yhtiön johtoon, Pietarin kuvernööri Valentina Matvijenkoon ja presidentti Vladimir Putiniin. Pitkien prosessien jälkeen puhdistamohanke saatiin pietarilaisten kanssa käyntiin ja lopputuloksena Pietariin syntyi myös vesiakatemia, joka alun perin suomalaiseen asiantuntijuuteen pohjautuen on nyt merkittävä toimija Venäjällä. Halonen kuitenkin pahoittelee, ettei jätevesiprojektia vielä ole saatu laajennettua koko jätehuoltoa koskevaksi.

Haloselle läheisiä hankkeita olivat myös Viipurin kirjaston remontointi, joka poikkeuksellisesti lähti liikkeelle yläkautta Moskovan päätöksillä sekä Allegro -juna. Presidentti Putinilla oli aluksi vaikeaa ymmärtää, miten passintarkastus voisi tapahtua junamatkalla mutta kun hänet saatiin siitä vakuutettua, hanke alkoi edetä. Ensimmäisessä junassa joulukuussa 2010 Pietariin matkusti Halonen ja Putin oli häntä Viipurin asemalla vastassa. Hanketta saattoi vauhdittaa myös se, että Moskovassa pantiin merkille se, miten hyvin Helsingin-Tallinnan yhteydet kehittyivät.

Ulkoministereistä Halonen arvosti suuresti Jevgeni Primakovin (UM 1996-1998) ammattitaitoa ja piti häntä erityisesti Lähi-idän asiantuntijana. Primakovin hän muistaa myös vitsailleen siitä, että Halosen pitäisi oppia ymmärtämään myös tuhmia poikia eikä vain hyviä. Igor Ivanovin (UM 1998-2004) kanssa yhteistyö oli läheistä ja hänen järjestämiinsä entisten kollegoiden tapaamisiin Halonen on usein osallistunut. Nykyiseen ulkoministeri Sergei Lavroviin (UM 2004 -) suhde jäi edeltäjiä etäisemmäksi Halosen tultua v. 2000 valituksi presidentiksi.

Suurlähettiläs Helenius pohjusti kysymystään Venäjän oikeusvaltiokehityksestä kertomalla, miten mielenkiinto oikeusvaltion kehittämistä kohtaan alkoi Venäjällä hiipua vuoden 2006 jälkeen. Osoittautui, että tämä aihe on ollut Halosen asialistalla jo pitkään ja siitä on ilmeisesti useasti keskusteltu juristien Putin, Medvedev ja Halonen kesken.  Alkuaikoina myös lännen johtajat olivat Venäjän oikeusvaltiokysymysten suhteen aktiivisia ja edistivät Venäjän yhteyksiä kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestöihin. Myös Putinilla oli ilmeisenä pyrkimyksenä tulla nykyaikaisen eurooppalaisen valtion johtajaksi.  Poliittiset jännitteet niin Venäjällä kuin kansainvälisesti kuitenkin alkoivat vähentää kiinnostusta oikeusvaltion kehittämiseen.

Venäjän ongelma Halosen mukaan on, että se ei ole koskaan ollut oikeusvaltio eikä siellä ole syntynyt yhteiskunnallista pohjaa oikeusvaltioajattelulle. Hyvän hallinnon ja oikeusjärjestelmän tulisi näkyä myös ihmisten arjessa, muutoin se ei muutu todeksi. Halonen kuitenkin painottaa sitä, että Venäjä tulisi pitää mukana kansainvälisissä järjestöissä ja yhteyksiä kaikilla tasoilla tulisi ylläpitää.

Suomen ja Venäjän suhteista kaupallisella alueella Venäjä on aina halunnut kiinteämpää ja laajempaa talousyhteistyötä mutta ei usein ole ymmärtänyt sitä, kun erilaisia vaikeuksia liittyen keskusjohtoisuuteen ja kauppasopimusten noudattamiseen ilmenee, niin Suomessa ei asiasta hevin innostuta. Halonen kuvasi tilannetta niin, että jos seurusteluaikana on vaikeaa niin tilanne ei kihlauksella parane.

Halosen monet kuvaukset tapaamisista Venäjän johtajien kanssa kertoivat siitä, että vierailujen virallisten keskustelujen ja kommunikoiden takana käsitellään paljon henkilökohtaisia perheisiin, uskontoon ja muuhun yksityiselämään kuuluvia asioita ja että tapaamisissa kunkin osallistuja on mukana myös omana persoonanaan.