Vuosi 2016

Alpo Juntunen alusti Sveaborgin vaiheista ja merkityksestä Venäjän vallan aikana 15.2.2016

Tohtori Alpo Juntusen esitelmän aiheena oli ”Sveaborg imperiumin läntinen lukko”.  Suomenlinnaa kutsuttiin Sveaborgiksi koko autonomian ajan aina vuoteen 1918 asti, jolloin sen nimi muutettiin vähän anakronistisesti Suomenlinnaksi. Elias Lönnrot oli tosin esittänyt 1830-luvulla sen nimeksi Viaporia, mutta lopulta se menetti vanhan nimensä Sveaborg vasta Suomen itsenäistymisen alkuvaiheissa. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, niin Meriministeriön alainen Sveaborg ei itsenäistynyt vielä silloin, vaan se liitettiin Suomeen vasta 1918. Sveaborg tuli siis olleeksi Venäjän alaisuudessa 110 vuotta, 1808-1918.

Suomi liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa, kun venäläiset valloittivat Sveaborgin Suomen sodan tiimellyksessä 3.5.1808. Sveaborg oli alun perin tehty Ruotsille laivastotukikohdaksi ja sinne oli sijoitettu suuri osa Ruotsin laivastosta. Kun venäläiset olivat vallanneet Sveaborgin, voittoa juhlistettiin juhlajumalanpalveluksella ja juhlakulkueella. Ruotsille Sveaborgin menetys oli valtava tappio, eikä se ole enää sen koommin saavuttanut niin merkittävää asemaa Itämerellä.

Sveaborgin valtaus oli tärkeä sekä Venäjälle että Suomelle. Siinä ratkaistiin samalla Suomen kohtalo. Venäläiset olivat tuohon aikaan myötämielisiä Suomelle ja suomalaisille. Kenraali von Buxhoevden pyysi tietoja, miten Suomen olot olisi järjestettävä. Majuri Johan Tandefelt esitti puolestaan, että Helsinki ja Sveaborg yhdessä olisi nimitettävä keisarin kunniaksi Aleksandriaksi. Tandefeltin kuoltua esitys hautautui.

Venäjän vallan aikana Ruotsi ja Englanti olivat jatkuvasti Venäjän vihollisia. Sveaborgia vahvistettiin tukikohdaksi Venäjän laivastolle. Kun Venäjä solmi ns. Kielin rauhan 1814, seurasi pitkä rauhan jakso, aina vuoteen 1854 saakka. Venäjä alkoi laiminlyödä puolustustaan Itämeren alueella ja Sveaborginkin varustaminen oli heikkoa.

Sveaborg toimi myös perusteluna sille, miksi Helsingistä tuli pääkaupunki. Siellä oli jo voimakas merilinnoitus ja se oli lähempänä Pietaria, eikä suunnannut katsettaan länteen, kuten Turku. Sveaborg oli tuolloin varsin kansainvälinen paikka. Uskontojen kirjo kertoo väestön monikulttuurisuudesta: siellä oli katolisia, ortodokseja, juutalaisia, muhamettilaisia ja jopa buddhalaisia. Käyttötavarat tuotiin pääasiassa Pietarista ja Virosta, tuoretuotteet Suomesta. Sotilaat eivät saaneet olla kanssakäymisissä paikallisen väestön kanssa. Tämän vuoksi väki vaihtui saarella tiheään.

Kun Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Venäjälle 1854, syttyi ns. Krimin sota. Vuosisatoihin vihollinen ei ollut tullut lännestä. Nyt englantilaiset ja ranskalaiset alkoivat pommittaa laivastollaan Sveaborgia 9.8.1855 ja tulitusta kesti kolme päivää. Viholliset keskittyivät merilinnoituksen tulittamiseen, eivätkä ampuneet Helsinkiin. Helsinkiläiset kokoontuivat seuraamaan Sveaborgin pommitusta Kaivopuiston kallioille. Ilman Sveaborgia Helsinki olisi saattanut joutua taistelutantereeksi, kauhein seurauksin.

Krimin sota merkitsi Sveaborgille rakennusten laajan tuhon lisäksi merilinnoituksen arvon alennusta. Seuraavina vuosina Sveaborgin puolustusvalmiutta alettiin vahvistaa. Kun Vallisaari oli linnoitettu, sitä alettiin kutsua perintöruhtinaan saareksi, se oli Aleksanterin saari. Venäjä menetti Krimin sodassa Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla. Sen menetys korosti puolestaan Sveaborgin merkitystä. Se oli edelleen tärkein etuvartio Itämerellä. Suomalaiset olivat Krimin sodassa lojaaleja keisarille ja puolustivat Venäjää; he olivat uskollisia alamaisia.

Turkin sota 1877-78 lisäsi tarvetta lisätä Sveaborgin puolustusta. Englanti oli edelleen päävihollinen. Englannilla ei ollut maavoimia ja Venäjän pääsy merille taas suppea. Pelättiin että ruotsalaisia maajoukkoja koulutetaan englantilaisten tueksi. Mielenkiintoista oli, että vihollismaan Britannian konsuli saattoi residenssistään Kaivopuistossa tarkkailla, kuinka Sveaborgissa varustauduttiin ottamaan vihollinen vastaan.

1800-luvun lopulla sotatekniikka alkoi kehittyä, tulivat teräsrunkoiset laivat ja rihlatut tykit, joka johti kilpavarusteluun osapuolten välillä. Venäjällä pelättiin jatkuvasti Britannian hyökkäystä. Sveaborgin tykistöä uudistettiin, siis edelleen oli kyse puolustuksen vahvistamisesta. Venäjällä laadittiin suunnitelma osallistumisesta laajaan eurooppalaiseen sotaan. Suunnitelmalla oli vaikutusta ensimmäiseen maailmasotaan saakka. Vuonna 1884 alkoi Afganistanin kriisi. Sveaborgin tehtävänä oli tämänkin kriisin aikana puolustaa tarvittaessa Venäjälle tärkeää meriväylää ja samalla puolustaa myös Helsinkiä. 1870-luvulla valmistui rautatie Pietarista Helsinkiin ja sitä kautta tuotiin Sveaborgiin lisää maajoukkoja. Sveaborgissa oli vuosisadan vaihteessa 7500 sotilasta. Nyt Helsinkiä koski entistä vahvempi linnoituspolitiikka.

Heinä-elokuun vaihteessa 1906 Sveabogissa käynnistyi kapina, joka liittyi Venäjän–Japanin sodan aiheuttamaan laajempaan kapinaliikehdintään Venäjän keisarikunnan sisällä. Sveaborgin kapinan oli tarkoitus olla lähtölaukaus koko maan laajuiselle vallankumoukselle, mutta loppujen lopuksi se kuitenkin epäonnistui ja noin 3000 sotilasta kukistettiin nopeasti. 1800-luvun lopulta alkaen kansallisen heräämisen myötä ja vääriksi koettujen keisarin päätösten seurauksena suomalaisten keskuudessa alkoi esiintyä venäläisvastaisuutta.

Venäjälle luotiin 1900-luvun alussa ns. Pietari Suuren rannikkopuolustusjärjestelmä, jonka keskeinen osa Sveaborg oli. Se oli keskuslinnoitus, jonka ympärille rakennettiin koko meripuolustus. Venäjän tarve Suomenlahden rannikkopuolustuksen vahvistamiselle seurasi Tsushiman meritaistelusta 1905, jossa merkittävä osa sen Itämeren laivastosta upposi. Jossain määrin oli pohdinnassa myös uuden merilinnoituksen rakentaminen Laajasaloon, mutta se suunnitelma ei päässyt toteutusasteelle. Myös Lauttasaaren linnoittamista pohdittiin.

Vuonna 1913 alkoi ainutlaatuinen rannikkopuolustuksen rakentaminen. Tallinnaan ja Helsinkiin rakennettiin modernit satamat. Rakennustöiden aikaan Sveaborgissa, joka käsitti myös lähisaaret, kuten Isosaaren, Vallisaaren ja Kuninkaansaaren, paikalla oli upseereita 578 ja miehistöä 20194 miestä. Linnoitukseen kuuluivat Helsinkiä kiertäneen maarintaman lisäksi myös meririntaman linnoitukset, kuten Miessaari, Rysäkari ja Kuivasaari. Sveaborgin rakentajien ja puolustajien kannalta ensimmäinen maailmansota syttyi kuitenkin liian aikaisin, Uusi rannikkopuolustusketju ei kerinnyt valmistua. Kronstadt kuitenkin puolusti Pietaria ja Sveaborg koko rannikkoa. Sveaborg esti maihinnousun Helsinkiin. Sodasta huolimatta Helsinki eli Sveaborgin ansiosta rauhan aikaa aina bolsevikkivallankumoukseen saakka. Vasta vallankumous toi sodan Helsinkiinkin.

Vallankumouksen melskeissä keisari kukistui, Suomi itsenäistyi ja Suomen­linna sai nykyisen nimensä 12. toukokuuta 1918, jolloin Kustaan­miekan lippu­salkoon nostettiin juhlallisesti tuolloin Suomen lippuna väli­aikaisesti käytetty punakeltainen leijonalippu.

Erkki Merimaa

Bengt Fagerholm esitteli Pietarin arkkitehtuuria

Toimintavuosi 2016 aloitettiin 18. tammikuuta Bengt Fagerholmin esitelmällä Pietarin arkkitehtuurista. Pohjina olivat hänen kirjansa "Muuttuva Pietari" vuodelta 2015 sekä hänen vuosia kestänyt vanhojen Pietari -postikorttien keräily, joiden näkymiä hän rinnastaa kuviin nykyisistä rakennuksista ja katunäkymistä. Joissakin kuvissaan Fagerholm mielenkiintoisella tavalla "nostaa pystyyn" kadonneita patsaita ja muistomerkkejä. Tarkastelun kohteena hänellä niin kirjassaan kuin esitelmässään oli ennen kaikkea useita asuin- ja liikerakennuksia perinteisten palatsinäkymien sijaan. Osansa kulttuurimiljöiden pilaamisesta saivat bolsevikkien syntien lisäksi myös suomalaiset uudisrakentajat kuten Stockmann ja Sokos sekä paikalliset uusrahakkaat rakentajat. Mutta esimerkkejä hyvästäkin kaupunkimiljöön uudistamisesta löytyi kuten kauppakeskus Galeria Ligovski prospektilla.

Ohessa on kuva hänen tekemästään Pietarin rakennustyylien ryhmittelystä. Väkeä oli tällä kertaa paikalla Maailman kulttuurien laitoksella liki kolmekymmentä henkeä.