Vuosi 2015
 Tenori Matti Remes ja pianisti Galina Khimich. |
Pietari-seuran pikkujoulu 14.12.
Joulujuhlat pidettiin jo tutuksi tulleessa paikassa Helsingin Lyseumklubbenilla. Väkeä oli alun kolmattakymmentä tunnelman vaihdellessa arvokkaasta hilpeään. Venäläisiä romansseja esittivät tenori Matti Remes pianistinaan Galina Khimich. Perinteisen tietokilpailun veti Toivo Tupin, arpajaiset ja notkuva joulupöytä kruunasivat juhlan.
 Tätä Liisa Bycklingin Pietarissa ilmestynyt kirjaa odotellaan suomennettavaksi. |
Pietari-seura kirjaston vieraana Rikhardinkadulla
Marraskuun yleisötilaisuus pidettiin Rikhardinkadun kirjastossa, jonne väkeä kertyi runsaat neljäkymmentä henkeä.
Tilaisuudessa professori Timo Vihavainen esitteli kirjansa Venäjän sankarit ja epäjumalat, Vladimir suuresta Putiniin (Otava 2015).
Dosentti Liisa Bycklingin aiheena oli hänen Pietarissa julkaisemansa kirja Suomen ja Venäjän välisistä kirjallisuus- ja teatterikontakteista. Kirja on venäjänkielinen, mutta Liisalta saatiin varovainen lupaus myös sen suomentamisesta.
 Professori Timo Vihavainen avaa tilaisuuden Aurora-salissa |
 Dosentti Jyrki Paaskoski ja Aurora |
Dosentti Jyrki Paaskoski esitelmän aihe 19.10 Diakonissalaitoksella oli Aurora Karamzin.
Tilaisuus järjestettiin yhdessä Diakonissalaitoksen museon ja Pietarin instituutin ystävät ry:n kanssa.
Paaskoski totesi heti aluksi, että Aurora Karamzinia voidaan pitää Suomen suuriruhtinaskunnan ainoana aristokraattina rikkautensa ja asemansa perusteella. Aristokraatit esiintyivät vallan tärkeimmillä näyttämöillä, mutta aristokratian asema alkoi Euroopassa laskea 1800-luvulla porvariston nousun myötä. Siinä kehityksessä poikkeuksen muodosti Venäjä, jossa rankitaulukko oli yhteiskunnan selkärankana. Aristokraattiseen elämään kuuluivat edustusvelvollisuus, kuluttaminen, matkustaminen, kesäasunnot, koirat, puistot, vaunut. Velkaantuminenkin kuului asiaan.
Aurora liittyi sekä isänsä Viipurin maaherran Carl Stjernvallin että äitinsä Eva von Willebrandin kautta Suurruhtinaskunnan johtaviin sukuihin. Sukujen muodostamien verkostojen tavoitteena oli aseman pönkittäminen mm. avioliittojen avulla. Aurora esiteltiin seurapiireille Helsingissä kenraalikuvernööri Zakrevskin puolison pitämässä salongissa, jossa hän tapasi nuoret upseerit Muhanovin ja Baratinskin, jotka ihastuivat häneen. Muhanovin kanssa hän suunnitteli avioliittoa, mutta Muhanov kuoli ennen häitä.
Ministerivaltiosihteeri Rehbinderin ja Auroran isäpuolen, prokuraattori Carl Johan Walleenin, ympärille ryhmittyivät vaikutusvaltaisimmat henkilöt muodostaen liigan. Heidän ponnistelujensa tuloksena Aurora esiteltiin keisariparille Suomen vierailun aikana 1830. Aurora nimitettiin hovineidoksi, mikä tarkoitti sitä, että keisariperheen Suomen vierailuilla hän kuuluisi keisarinnan seurueeseen. Aurora esiteltiin uudelleen keisariparille Talvipalatsissa 1832. Pitkällisen prosessin tuloksena hänet nimitettiin keisarinnan palvelevaksi hovineidoksi 1836.
Aurora solmi 1836 avioliiton aikansa rikkaimpiin venäläisiin kuuluvan ruhtinaan Paul Demidovin kanssa. Suunnaton omaisuus perustui rautakaivoksiin ja -tehtaisiin. Demidov oli tunnettu taiteen ja tieteen suosimisesta sekä hyväntekeväisyydestä. Hän perusti mm. Demidov-palkinnon, joka annettiin parhaalle tieteelliselle kirjalle. Paul Demidovia ovat aikalaiset luonnehtineet herttaiseksi ja kultaiseksi. Paria pidettiin toisilleen sopivana. Myöhemmin on Auroraa säälitty, kun hän joutui ottamaan lihavan ja huonokuntoisen Paulin. Auroran poika Paul syntyi 1839, ja aviomies Paul Demidov kuoli 1840.
Ajan ilmiö olivat kirjalliset salongit, joissa kokoonnuttiin keskustelemaan vapaasti yhteiskunnallisista kysymyksistä, jotka sensuurin vuoksi eivät muuten voineet tulla julkisuuteen. Naiset ottivat osaa keskusteluihin täysin tasa-arvoisina. Biedermeier-tyylin tuomat sohvapöytäkalustot edistivät vuorovaikutteista keskustelua.
Salongeista tärkein oli Karamzinin salonki. Itse kirjailija-historioitsija oli jo kuollut, mutta salonkia piti hänen leskensä. Kirjailijan poika Andrei oli alkanut opiskella Tarton yliopistossa oikeustiedettä, mutta siirtynyt sitten sotilasuralle Kaartin kevyeeseen tykistöön. Tällöin hän tutustui runoilija Mihail Lermontoviin, joka palveli husaarirykmentissä. Mihail Lermontovin Aikamme sankarin päähenkilön esikuvana on saattanut olla Andrei Karamzin, joka täten sai edustaa ”hukattua sukupolvea”.
Andrei haavoittui Kaukasiassa 1844 ja palasi Pietariin. Vuonna 1846 hän solmi avioliiton Auroran kanssa. Andrei liittyi joukkoihin Krimin sodan puhjettua ja lähti rintamalle. Hän kaatui 1854 heti sodan alussa ollessaan suorittamassa mahdotonta tiedustelutehtävää.
Aurora vieraili Pariisissa 1848, jolloin vallankumoukselliset tapahtumat ravistelivat Eurooppaa. Laajalle levinnyt köyhyys, ns. pauperismi, oli keskeisenä yhteiskunnallisena ongelmana. Ajankohtaiseksi tuli kysymys, miten köyhyys voitaisiin poistaa. Aristokratia reagoi pyrkimällä lisäämään materiaalista hyväntekeväisyyttä, muttei puuttumaan köyhyyden syihin. Auroran filantrooppinen toiminta oli vallankumouksellisen vuoden jälkeen samanlaista kuin sitä ennen, ja se kohdistui perinteisesti ennen kaikkea omaan piiriin. Hän perusti Träskändaan köyhäintalon ja kansankeittiön, kansakoulun ja lastenkodin Helsinkiin.
Aurora Karamzin omistautui yhä enemmän hyväntekeväisyydelle Andrein kuoleman jälkeen. Hän tutustui kansainvälisiin herätysliikkeisiin. Nälkävuodet aiheuttivat paljon hätää ja sairautta Suomessa.Vuonna 1867 Aurora perusti saksalaisen mallin mukaan Diakonissalaitoksen, joka toimi aluksi pienessä puutalossa Unioninkadulla, sitten Katajanokalla vuodesta1875 1890-luvun puoliväliin, kunnes arkkitehti Wreden piirtämät rakennukset nousivat nykyiselle paikalle.
Aurora ei itse henkilökohtaisesti osallistunut työhön, vaan toimi rahoittajana.
Kansallisuusaate ja kieli eivät olleet Auroralle tärkeitä, mutta hän puolusti Suomea bobrikovilaisia toimenpiteitä vastaan kirjoittamalla kirjeitä Nikolaille.
Aurora Karamsin oli aikansa ja yhteiskunnallisen taustansa tuote, joka kuitenkin nousi ennennäkemättömään asemaan.
Aurora Karamzinista on kirjoitettu useita kirjoja:
Ingrid Qvarnströmin Ett legendomspunnet liv kuvaa Aurora Karamzinin ainutlaatuista elämää lapsuudesta hovin loistoon ja seurapiirielämään. Näkökulma on 1900-lukulainen.
Aapeli Saarisalon Aurora Karamzin ja hänen aikansa on edellisen teoksen vastakohta keskittyen Aurora Karamzinin hyväntekeväisyyteen.
Eeva Hurskainen käyttää teoksessaan Aurora Karamzin, Pietarin hovista köyhien auttajaksi aiempia elämäkertoja tuomatta mitään uusia näkökulmia.
Sen sijaan Sergei Sjul'ts (Schulz?) teoksessaan Avrora avaa uusia lähteitä.
Kuitenkin Aurora Karamzinin elämää voisi tutkia edelleen uusien lähteiden valossa.
Viimeisin teos Aurorasta on Raija Orasen romaani Aurora
Auroran elämään liittyviä muistipaikkoja ovat isäpuolen Carl-Johan Walleenin rakennuttama Hakasalmen huvila, Auroran isäpuolelta ostamat Träskändan kartano ja Dalsvik, Katajanokan Diakonissalaitos sekä Diakonissalaitoksen 1890-luvulla rakennetut tilat Kalliossa. Puoliso Paul Demidoff lahjoitti Auroralle kaksi pientä palatsia osoitteessa Bolshaja Morskaja 43-45. Karamzinin perheellä oli kesäasunto Tsarskoje Selossa lähellä lyseota. Nishni Tagilissa oli Demidoville rakennettu palatsi.
Kaarina Peltonen
 Timo Vihavainen haastattelee suurlähettiläs Arto Mansalaa |
Kohti kaaoksen pitkää yötä, Arto Mansala
Suurlähettiläs Arto Mansala on työskennellyt diplomaattina Moskovassa, Bonnissa, Beijingissä ja Budabestissä sekä johtanut ulkoministeriön poliittista osastoa. Hänen kirjansa "Kohti kaaoksen pitkää yötä" WSOY 2014, keskittyy Moskovan kolmeen kauteen, 1967-1970, jolloin hän työskenteli siellä avustajana, 1974-1976 neuvoksena ja 1993 - 1996 suurlähettiläänä. Monet Neuvostoliiton ja Venäjän murrokset osuivat hänen kausiinsa. Tarkkasilmäisenä poliittisen historian tuntijana hän on omana aikanaan raportoinut terävästi monista suurvallan poliittisista kulminaatiopisteistä. Kahta ensimmäistä kautta Moskovassa leimasi suurlähettiläs Hallaman aikaiset sisäiset lähetystön tapahtumat, joista esimerkiksi kustantaja WSOY olisi halunnut kirjan myyntivaltit. Sisäiset ristiriidat sekä rouva Hallaman ja presidentti Kekkosen suhteen Mansala kuvaa kuitenkin pieteetillä. Suurlähettiläskauteen osui syksyn 1993 kumousyritys, jolloin panssarit olivat kaduilla eikä ihmisuhreiltakaan vältytty.
Kaaoksen aikaa Venäjällä Mansala kuvaa kuitenkin Suomen kannalta hengähdystauoksi verrattuna kylmän sodan kauteen ja nykyiseen aikaan, jolloin Suomi on osiltaan menettänyt erityisasemansa Venäjällä ja jolloin Venäjä omalla voimapolitiikallaan ja aktiivisuudellaan Itämerellä on ajamassa Suomea ja Ruotsia Natoon, ristiriitaisesti omien varoitustensa vastaisesti.
Kekkonen on ymmärrettävästi Mansalan muistelmissa keskeinen henkilö niin hyvässä kuin pahassakin. Kekkosen taitavuus suhteiden hoidossa saa ansaitsemansa arvon kun taas synkemmät värit maalataan ajasta, jolloin Kekkonen ja Brezhnev vanhenivat ja sairastuivat muiden ohjattaviksi samanaikaisesti. Pohjanoteerauksena Mansala pitää Kekkosen kirjettä presidentti Nikolai Podgornyille, jossa hän pyytää KGB-taustaisen Stepanovin nimittämistä Suomeen Neuvostoliiton suurlähettilääksi.
Aloite Venäjän nykyisestä imperiumin palauttamiseen tähtäävästä ulkopolitiikasta pannaan usein presidentti Putinin piikkiin. Mansala osoittaa kuitenkin muutoksen tapahtuneen jo Jeltsinin aikaan, jolloin hän oli pakotettu korvaamaan ulkoministeri Andrei Kozhyrev entisellä ulkomaantiedustelun päälliköllä Jevgeni Primakovilla. Tätä aiemmin Venäjä oli osoittanut pyrkimystä länsi-interaatioon. Putinin politiikan ytimenä Mansala näkee vakauden pyrkimyksen verrattuna Jeltsinin ajan kaaokseen.
Vaikeassa uudessa maailmanpolittisessa tilanteessa Suomi on kuitenkin säilyttänyt Venäjään toimivat johtotason yhteydet, talousyhteistyön EU-boikottienkin yhteydessä, rauhallisen rajan ja monipuoliset kulttuurisuhteet.
Pietari-seuran tilaisuus veti tällä kertaa poikkeuksellisen laajan osallistujajoukon Maailman kulttuurien laitokselle, missä seura avasi syksyn toimintansa maanantaina 21.9. Seuran puheenjohtaja professori Timo Vihavainen toimi tilaisuudessa Mansalan haastattelijana ja luonnollisesti Mansalan värikäs esiintyminen herätti myös vilkkaan yleisökeskustelun.
Vanhoja neuvostoesineitä Tuusulassa 3.9.2015
Joukko Pietari-seuran innokkaita jäseniä kokoontui varatuomari Erkki Mänttärin kotiin Tuusulaan. Erkki Mänttäri on koonnut vuosien varrella ainutlaatuisen kokoelman neuvostoesineitä aina matruskoista Vladimir Putiniin.Kokoelmista löytyy niin kulhoja, maljakoita, lippaita, rasioita, pinsettejä, tulitikkuja, huiveja, postimerkkejä, kunniataluja, muotokuvia sekä puuleikkauksin kirjailtuja koriste-esineitä. Joukkomme sai kuulla ja nähdä eläviä välähdyksiä neuvostohistoriasta ja kulttuurista, kun Erkki Mänttäri kertoi valloittavasti eri esineiden alkuperästä ja taustoista. Erkin kokokoelma on ripoteltu hänen kotiinsa ja varastotilaan, johon seurueemme sai tustua.Esineitä on yli 10000 ja sitä kartutetaan edelleen.
 Viipuri 1710 Pietari Suuren piirittäessä kaupunkia. |
 Viipuri tänään. |
 Tämä venäläisen varuskunnan kirkoksi tarkoitettu rakennus oli jo harjassa Suomen itsenäistyessä. Niinpä Uno Ullberg laati suunnitelmat talon muuttamiseksi Viipurin maakunta-arkistoksi ja sellaisena se toimiin tänäkin päivänä. |
Pietari-seura Viipurissa ja Kannaksella 24.-26.4.2015
Seuran keväisen opintomatkan aiheena oli vanhan Viipurin ja Kannaksen suomalaishistoria. Osanottajia oli kolmattakymmentä ja asiantuntijoina toimivat professori Timo Vihavainen ja toiminnanjohtaja Mikhail Kostolomov. Kohteina olivat Viipurin nähtävyydet kuten linna ja Eremitaasi sekä kaupungin kulttuuri- ja rakennushistoria, jota Kostolomov erityisen elävästi esitteli. Timo Vihavainen pohdiskeli käsitettä Viipuri - vanha venäläinen kaupunki. Perusteita sillekin on löydettävissä, vaikkakaan ne eivät himmennä kaupungin ennen kaikkea suomalaista ja kansainvälistä menneistyyttä.
Retkikunta poikkesi myös Uuraassa, Johanneksessa ja Koivistossa matkallaan Terijoelle Tarkoitus oli pistäytyä myös Inon varuskunnan tykkipattereilla, mutta alue on nykyisellään vaarallisuutensa vuoksi suljettu. Sen sijaan kuulimme asiantuntevan selvityksen tämän Tarton rauhansopimuksen nojalla tuhotun tykistövarustuksen historiasta. Tällä erää tuo heitteillä oleva alue käsittää valtavan alueen mitä hienointa merenrantametsää.
Raivolassa poikettiin jo Pietari Suuren suunnitelmiin kuuluneessa lehtikuusimetsässä sekä Edith Södegranin haudalla. Muolaan kautta Viipuriin palattaessa nähtiin vanhan Kuusaan kartanon rauniot ja kuultiin selostukset tämän myös Masalinin kartanon nimellä tunnetun paikan historiasta. Kartanossa on kesiään viettänyt myös Aleksandra Kollontai ja vieraillut monia tunnettuja kulttuurihenkilöitä.
Retkikunta oli erityisen kiitollinen oppaana toimineen Mikhail Kostolomovin monipuoisille esityksille alueen paikallis- ja kulttuurihistoriasta.
 Jukka Mallinen |
Jukka Mallinen veti sankan yleisöjoukon Jegor Gaidar luennolleen
Jegor Gaidar: Imperiumin tuho, suom. Jukka Mallinen Verbatum 1/2014
Maanantaina 13.3. Pietari-seurassa runoilija ja suomentaja Jukka Mallinen esitteli suomentamansa Jegor Gaidarin teoksen Imperiumin tuho. Väkeä oli paikalla tällä kertaa tavanomaista enemmän.
Jegor Gaidarin kirjan ilmeistyi venäjäksi 2007 ja Mallinen kertoi kääntäneensä kirjan hikisenä urakkana kolmessa kuukaudessa kesän 2013 aikana. Kirjan suomentamisen takana oli joukko liike-elämän toimijoita ja mm. entinen pääministeri Esko Aho luki käännöksen ennen julkaisua useampaan kertaan. Mallisen mukaan Gaidarin teksti on elävää asiatekstiä, johdonmukaista ja tavanomaista taloussanastoa käyttävää kieltä, jonka suomentamisessa ei sinänsä kiirettä lukuunottamatta ollut erityisiä vaikeuksia. Kirja sisältää myös paljon Neuvostoliiton aikaisia talousdokumenttejä, jotka Mallinen on myös kääntänyt ja jotka kapulakielisinä toimivat ikään kuin vastapainona Gaidarin sujuvalle kielelle. Gaidar oli saanut hyvän taloustieteellisen koulutuksen ja perehtynyt 70-luvulla syvästi mm. Jugoslavian talousmalliin. Oletettavasti näihin oppeihin kokemuksiin hän myös pohjasi neuvostotalouden kritiikin ja oman 100 päivään uudistusohjelmansa Neuvostoliiton hajottua.
Resurssiriippuvuus yhtenä neuvostotalouden riippakivenä on Gaidarin analyysissä yksi keskeinen imperiumin tuhoon johtaneista tekijöistä, minkä Gaidar tunnisti jo varhain. Tänä päivänä tämä taloustermi, jolla tarkoitetaan muutaman raaka-aineen viennistä riippuvaista kansantaloutta, on laajasti tutkimuksessa ja keskustelussa esillä oleva aihe. Monia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä herkkupaloja kirjasta ja Mallisen esityksestä nousi tilaisuudessa keskusteltavaksi. Muun muassa "imperiumin jälkeinen oireyhtymä" on yksi Gaidarin esiin nostama ilmiö, jonka jäljet ovat näkyvissä tämän päivän tapahtumissa. Yllättävää oli arvio siitä, että Neuvostoliiton Afganistaniin meno oli varsin sattumanvarainen ja improvisoitu päätös. Ja kun samaa on sanottu myös Krimistä ja Itä-Ukrainasta, herää itse kunkin mielessä kysymyksiä ja huolia.
Arvioita kirjasta:
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1414205945495
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3257998/nain-neuvostoliitto-kylvi-tuhonsa-siemenet
Myynti,
http://info.fi/tuote/jegor_gaidar/imperiumin_tuho_oppitunteja_taman_paivan_venajalle/9789529344956
 Vuosikokousväki täytti kokoustilan viimeistä sijaa myöden. |
 Timo Vihavaisen esitelmä oli taas taattua tavaraa. |
Vuosikokous 9.3. ja professori Vihavaisen esitelmä
Vuosikokous valitsi seuran puheenjohtajaksi edelleen professori Timo Vihavaisen. Uutena jäsenenä hallitukseen tuli rehtori Matti Remes. Kokouksessa oli paikalla alun kolmattakymmentä seuran jäsentä
Stalinin salattu jatkosota (Timo Vihavainen, Ohto Manninen: Jatkosodan venäläiset dokumentit, Docendo 2014, 437 s.)
Professori Timo Vihavainen esitelmöi vuosikokouksessa aiheenaan yhteistyössä Venäjän Tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen ja FSB:n arkistohallinnon kanssa koottu teos Stalinin salaisesta jatkosodasta. Kirjaan on koottu mm. NKVD:n Stalinille toimittamia raportteja jatkosotaa edeltävältä ajalta, samoin kuin sodan ajalta sekä rauhantekoa seuraavalta ajalta. Teos on jatkoa aiemmalle "Tuntematon talvisota" teokselle, jonka kohtalosta Venäjällä Vihavainen kertoi mielenkiintoisen tarinan. Se nimittäin katosi Venäjän puoleisesta jakelusta sangen pian julkaisunsa jälkeen ja tilalle ilmestyi julkaisu samalla nimellä mutta huomattavasti laimennetussa muodossa.
Salaisen jatkosodan dokumenttien joukossa on mm. vakoilutietoa Suomen hallituksen istunnoista ja sotilaskohteista ajalta ennen jatkosodan syttymistä. Erilaisia mielialaraportteja ja vakoilutietoja rajan molemmilta puolin löytyy kirjasta myös runsaasti. Venäjänkielisen aineiston on pääosiltaan kääntänyt Mirko Harjula.
Vihavainen esitteli myös mielenkiintoisen itsekritiikkiraportin, jonka oli laatinut kenraalimajuri Kirpitshnikov ilmeisesti epäonnistuneiden sotatoimien jälkeen. Raportti päättyy piikikkääseen lausumaan: "Sotaneuvosto kaunistelee kaikkia ymmärtämättä mitään. Siksi sen maun mukainen selonteko tapahtumista menisi näin: Joukkomme pakenevat järjestyksessä, kun taas ne saartanut vastustaja tuhoaa ja ajaa niitä takaa pakokauhun vallassa."
Suomen puolelle eri tavoin päätyneiden Itä-Karjalan miehitysalueiden asukkaiden Suomen oloihin tyytyväiset kirjeet kotipuoleen herättivät Neuvostoliitossa halun siirtää koko Itä-Karjalan väestö Keski-Aasiaan ja Siperiaan. Laajamittaisilta väestösiirroilta pelasti ilmeisesti Itä-Karjalan puoluesihteerin Kuprjanovin kirje Zdanoville, jossa "epäisänmaallisten mielialojen" merkitystä vähäteltiin. Kirje on dokumenttien joukossa.
Mielenkiintoinen oli myös tieto siitä, että mielialat Leningradissa olivat rauhanteon jälkeen kovasti suomi- vastaisina ja rauhanteon ehtoja pidettiin Suomelle liian helppoina.
 Kirsi Ekonen kertoo salonkikulttuurista Venäjällä |
 Marja Leinonen ja Mirko Harjula Pietari-seurassa |
Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa
Pietari-seuran uusi vuosi alkoi poikkeuksellisen paljon osallistujia vetäneellä tilaisuudella 8.1., jossa käsiteltiin Arja Rosenholmin, Suvi Salmenniemen ja Marja Sorvarin toimittamaa teosta "Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa", Gaudeamus 2014.
Teoksen esitteli ansiokkasti dosentti Liisa Byckling, joka on myös kirjoittanut kirjaan luvun "Näyttelijä ja aika" Dosentti Kirsti Ekonen esitteli kirjasta oman osuutensa, joka käsitteli "Salonkien naisia".
Käsillä ollut teos kuvaa sitä vähän tunnettua osaa historiasta, mihin naiset ovat vaikuttaneet Venäjällä 1700-luvulta lähtien. Näkökulmat on luotu yksittäisten eri aloilla vaikuttaneiden naisten elämäntarinoiden kautta kuitenkin kytkien ne yleiseen venäläiseen ja kansainväliseen historian kulkuun.
Bloginäkökulman teokseen tarjoaa linkki Annelin kirjoihin: https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2015/01/14/naisista-naiskirjailijoista-ja-miehista/
Mirko Harjula ja "Ryssänupseerit" Venäjän kauppiasyhdistyksen kirjastossa 9.2.2015
Professori Vihavaisen esittelyn mukaan Mirko Harjulan tutkimus suomalaisista upseereista Venäjän armeijassa täyttää merkittävän aukon suomalaisessa historiantutkimuksessa. Harjula onkin paneutunut aiheeseensa perusteellisesti ja on kaivanut mielenkiintoisia tietoja niin yksittäisten henkilöiden elämänvaiheista kuin heidän toimintansa liittymisestä historian käännekohtiin.
Autonomian aikana Venäjän armeijassa on palvellut lähes 4000 suomalaista. Ensimmäisessä maailmansodassa upseereina Venäjän armeijassa toimi 285 suomalaista. Heistä maineikkaimpana ehkä Otto Sirenius. Kaiken kaikkiaan rauhan aikana koulutettiin noin 400 suomalaisupseeria, valtaosa Haminassa mutta osa jopa Kazanin sotakorkeakoulussa.
Sittemmin Suomen sisällissodassa näillä hyvän sotilaskoulutuksen ja kokemuksen saaneilla henkilöillä oli ratkaiseva rooli valkoisen armeijan toimissa, mikä Harjulan mukaan on peittynyt historiankirjoituksessa jääkäriliikkeen merkityksen korostamisen alle. Suomalaisia ryssänupseereita osallistui myös Venäjän sisällissotaan ja sitä edeltäviin tapahtumiin. Heistä punaiset teloittivat Harjulan selvityksen mukaan parikymmentä henkilöä. Pieni osa ryssänupseereista toimi sittemmin Neuvostoarmeijassa valtaosan kuitenkin päätyessä Suomeen joko sotilastehtäviin tai siviilitoimiin. Entisiä ryssänupseereita työskenteli telakoilla ja toimistoissa, yhden ajautuessa munkiksi Ranskaan ja jonkun sotilasura muuntui kotileipurin uraksi Suomessa. 1920-30 luvuilla näihin ryssänupseereihin suhtauduttiin valkoisessa Suomessa epäillen ja useimmilla oli vaikeuksia sotilasuran jatkamisesta Suomessa. Harjulan kirjaa voi tilata esimerkiksi alla olevasta osoitteesta.
http://cdon.fi/kirjat/harjula,_mirko/%22ryss%C3%A4nupseerit%22-22483132
Marja Leinonen esitteli Venäläistä kauppiasyhdistystä ja sen kirjastoa. Yhdistyksen ovat perustaneet vanhat venäläiset kauppiassuvut 1918 ja se toimii edelleen ylläpitämällä kirjastoa ja järjestämällä jäsenilleen luentotilaisuuksia.