Vuosi 2013
Pietari-seuran pikkujoulu
Pikkujoulua vietettiin perinteiseen tapaan joulukuussa. Viihtyisänä juhlapaikkana oli tällä kertaa Lyseumklubbenin tilat Rauhankadulla. Ohjelmassa oli yhteislaulua, tietokilpailu, arpajaiset, Tiernapojat sekä syötävää ja juotavaa moneen makuun.
Pääkonsuli Olli Perheentupa ja kokemuksia Pietarista 25.11.2013
Olli Perheentupa on toiminut Pietarissa diplomaattina kahdesti. Hän aloitti pääkonsulaatissa vuonna 1994 uudesti syntyneellä Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kaupunki oli silloin karu, puutetta oli jokapäiväisistä hyödykkeistä ja ennen muuta työstä. Useimmat rakennustyömaat olivat pysähtyneet ja sotateollisuutta yritettiin sopeuttaa uuteen aikaan. Korruptio kukoisti ja rikollisjärjestöt kamppailivat reviireistään. Siitä muistona myös Perheentupa sai haulin olkaansa Europeiskajan edessä tapahtuneen ammuskelun yhteydessä. Pietarissa tämä rikollisuuden kausi jatkui pidempään kuin esimerkiksi Moskovassa.
Toinen pesti alkoi vonna 2008 pääkonsulina. Kaupunki oli silloin uudistunut, kahviloita, ravintoloita ja kirjakauppoja löytyi nyt miltei joka nurkalta. Vastapuolen isäntinä olivat kuitenkin samat henkilöt kuin aiemman pestin aikana, nyt vain aiempaa korkeammissa asemissa. Erityisen myönteinen kuva Perheentuvalle on jäänyt Pietarin kuvernööristä Valentina Matvijenkosta, jonka toimikaudella Pietarissa saatiin liikkeelle useita hyödyllisiä hankkeita. Hänen kautensa kuitenkin katkesi tappioon Gazpromin toimistotornia koskevassa kiistassa ja hänet "ylennettiin" Moskovaan. Monet kehittämishankkeet kaupungissa pysähtyivät tämän jälkeen pitkiksi ajoiksi. Uusi kuvernööri Poltavtshenko ajoi läpi ensi töinään homopropagandalain. Mielenkiintoisena tietona Perheentupa kertoi yleisön kysymyksen innoittamana, että tässä asiassa läntinen painostus saattoi vain pahentaa asiaa ja että nimenomaan naiset ovat Venäjällä homofobian vahvin linnake.
Julkisuudessa toistuvasti esillä olevaa viisumivapauskysymystä Perheentupa valotti myös monipuolisesti. Itse hän kertoi olevansa kolmen päivän viisumivapauden kannattaja. Asia ei ole kuitenkaan Suomen päätösvallassa, vaan EU on siinä ratkaisijan roolissa. Siellä ei tällä erää ole suurtakaan harrastusta viisumivapauden puolesta eikä Perheentuvan käsityksen mukaan minkäänlaista valmistelutyötä ole käynnissä. Päin vastoin Suomea on syytelty liian löyhästä viisumikäytännöstä, mikä Perheentuvan mukaan on kuitenkin näköharhaa. Suomella sattuu vain olemaan tällä erää tehokkaimmat toimintaproseduurit ja parhaat rekisterit tietojen tarkistamiseksi.
Suomi-taloa koskevien ongelmien Perheentupa uskoi selviävän.
Pietarin rock-lyriikkaa 28. lokakuuta
Tomi Huttunen on kirjoittanut kirjan Pietari on Rock sekä perehtynyt syvästi venäläisen rock-lyriikan pohjavirtauksiin, jotka monessa suhteessa ovat hyvin yhteiskunnallisia ja täällä lännessä vähän tunnettuja. Esimerkiksi Juri Sevtsuk on ollut piikkinä vallanpitäjien lihassa jo Breznevin ajoilta lähtien.
Esityksessään Huttunen keskittyi lähinnä kahteen pietarilaisen rock-musiikin ja rock-runouden veteraaniin, joiden ura on jatkunut aina 60-luvun loppupuolelta näihin päiviin. Boris Grebensikovia Huttunen luonnehti rock-runouden Dostojevskiksi. Grebensikov on moniääninen runoilija, joka käyttää teksteissään runsaasti kaunokirjallista aineistoa ja viittauksia. Hän ei varsinaisesti ole aktiivi yhteiskunnallinen osallistuja, vaikkakin tunnetaan myös toiminnastaan hyväntekeväisyyskonserttien alueella.
Sevtsuk taas edustaa nykykirjallisuuden realismia ja häntä voi luonnehtia rock-lyriikan Tolstoiksi. Hän ottaa aktiivisesti kantaa ja uskoo tietävänsä miten asioiden tulisi Venäjällä olla. Tiettävästi hänellä oli tarkoistus osallistua myös Greenpeacen Arktika retkikuntaan.
Molemmat ovat Venäjällä ja pietarilaisessa rock-musiikissa vaikutusvaltaisia hahmoja. Huttunen on kääntänyt Sevtsukin runoja, jotka ovat ilmestyneet Into-kustantamon julkaisuna keväällä 2013 nimellä Joka kevät minä kuolen.
Leena Liukkonen ja "Venäläiset tulevat"
Toukokuun jäsen- ja yleisötilaisuudessa Leena Liukkonen esitteli kokemuksiaan ja näkemyksiään suomalaisten ja venäläisten kanssakäymisestä kirjansa " Venäläiset tulevat" pohjalta. Leena Liukkonen on kokenut Venäjän tuntija, joka on työskennellyt venäläisten kanssa toimittajana, diplomaattina ja konsulttina. Kirjassaan ja esityksessään Liukkonen valottaa varsin mielenkiintoisesti sitä, miten henkinen ja fyysinen tila jaetaan venäläisten kanssa tilanteessa, jollaista ei ole koskaan ollut Suomessa - ei edes autonomian aikana. Valtaetäisyyden ja järjestelmäluottamus -käsitteiden pohjalta voidaan kulttuurieroja selittää ja ymmärtää, usein hyvin nokkelien ja hauskojen rinnastusten avulla, mikä esitelmöitsijälle näyttää olevan kovasti luontevaa.
Kirjassa selityksensä saavat monet läntisestä näkökulmasta kummalliset ilmiöt, samoin usein oma pinnallinen tai väärinkäsitykseen pohjaava näkemyksemme niihin. Ja tässä ei ole nyt kysymys mistään takavuosien taistolaisesta selittämisestä, missä jokainen ihmettelyn aihe selitettiin parhain päin joidenkin sepitettyjen "suurempien, syvällisempien ja kokonaisvaltaisten" taustojen avulla, vaan terävänäköisestä kulttuurierojen tuntemisesta. Mutta sittenkin, kuinka pitkälle pitää ymmärtää kansalaisyhteiskunnan kurmoittamista ja oikeuslaitoksen käyttämistä ihmisoikeuksien polkemiseen suurvallan suvereniteettiin kuuluvana oikeutena. Voisimme varmaan itse kukin rohkaistua sanomaan, että syvältähän se on mutta ei tähän päivään kuuluvaa.