Vuosi 2012
Aleksandra Marinina - viihdyttäjä ja yhteiskuntakriitikko
FL Kirsti Ekonen
Lyhennelmä esityksestä 6.2.2012 Pietari-seurassa.
Aleksandra Marinina, oikealta nimeltään Marija Anatoljevna Aleksejeva (s.1957) on Venäjän suosituimpia dekkarikirjailijoita. Hänen tunnetuin henkilöhahmonsa on etsivä Anastasja Kamenskaja, joka esiintyy 30-osaiseksi kasvaneessa Kamenskaja-sarjassa; suomeksi hänen teoksiaan on ilmestynyt yhteensä kahdeksan.
Dekkareihin lajityyppinä kuuluu aina rikos. Marininan maailmassa rikollisuuden syyt ovat sekä yhteiskunnassa että yksilössä. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen yhteiskunta on muuttunut siten, että rikollisuudelle on tarjoutunut uusia mahdollisuuksia. Yksilötason vaikuttavana voimana Marininan romaanit tuovat esiin erilaiset intohimot ja pettymyksen kokemuksista kumpuavan katkeruuden. Ikuiset teemat - rakkaus, viha ja kosto esitetään arkisessa ilmenemisympäristössään, nykypäivän Moskovassa tavalla, johon lukijan on helppo samaistua.
Marininan romaanit ovat jouhevasti eteneviä, kieleltään ja juonenkulultaan melko yksinkertaisia. Dekkarit tapahtuvat nykyajassa ja niissä kuvataan yhteiskunnallsia kysymyksiä ruohonjuuritason näkökulmasta. Marinina tarjoaa yksinkertaiseen muotoon valetun, mutta laajan ja terävän kuvauksen venäläisestä yhteiskunnasta. Hän on tuonut suuren lukijayleisön pohdittavaksi sellasia ajanakohtaisia kysymyksiä kuten esimerkiksi korruptio, rikollisuuden kasvu, sukupuolten välinen tasa-arvo, intellgentsijan muuttunut asema ja tuloerojen kasvu.
Marinina onkin paitsi viihdyttäjä myös yhteiskuntakriitikko. Marininan romaanit pakoittavat lukijan näkemään oman aikansa suuret yhteiskunalliset ongelmat. Tässä hän noudattaa perinteistä venäläisen kirjailijan tehtävää. Jonkinlaisena kohtalon ivana voi pitää sitä, että Marinina, joka omassa tuotannossaan kirjoittaa intelligetsijasta arvostavasti, on itse massakultturin edustaja ja sellaisena intelligentsijan ylenkatsoma. Romaaneillaan mittavan omaisuuden hankkineena hän lukeutuu ironisoimaansa ja kritisoimaansa uusrikkaiden ryhmään.
Professori Klinge esitelmöi Pietari-seurassa "Vuosi 1812 Venäjän hovin näkökulmasta".
Suomessa näkyy presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla henkäys hovien maailmasta. Tätä mieltä on professori emeritus Matti Klinge, joka piti Pietari-seuran syyskauden aloittaneen esitelmän Maailman kulttuurien laitoksen Venäjä-huoneessa syyskuun 10. päivä.
Suomessa maan eliitti käy osoittamassa alamaisuuttaan johtajalleen presidentinlinnassa.
- Onko muualla kuin Suomessa tällaista klassista esimerkkiä hovimaailmasta? Klige kysyi vastausta odottamatta.
Venäjän vallan aikana kaikilla oli tarkka paikkansa ja hovin väelle arvonsa mukainen järjestys. Sotilaiden arvoille oli vastaavuutensa virkamieskunnassa. Hallitsijaa lähinnä olivat ratsu- ja jahtimestarit. Vaikka arvonimistä on ajan myötä osa arvokkuudesta kadonnut, ovat luokitukset läsnä esimerkiksi juhlapäivällisillä.
Klinge muistutti, että ulkoministeriöllä on käytössään salainen arvojaärjestys.
- Täytyyhän sitä tietää, miten ihmiset plaseerataan, Klinge sanoi.
Professori oli kutsuttu kertomaan näkemyksiään Venäjän ensimmäisen isänmaallisen sodan ja vuoden 1812 merkityksestä. Esitelmä keskittyi pohdiskeluun hoveista ja historiasta laajemmin. Klinge muistutti, että historiaa tunteakseen on oltava laaja-alainen.
Professori kuvasi laveasti ylemmän ja alemman aatelin eroja Venäjällä. Ooperan ystävän mukaan historiattomuus näkyy jo esimerkiksi Jevgeni Oneginin lavasteissa. Se minkä Pushkin ja Tshaikovski kuvailivat osuvasti, ei enää heijastu Suomessa oopperaan.
Maalaisaatelin parissa sankaritar tanssi masurkkaa ja Pietarin piireissä poloneesia. Nykyisin aatelisten eroja korostavissa tapahtumissa lavasteetkin pysyvät samoina.
- Jotta voimme kuvat mennneisyyttä meidän pitää tietää monia asioita, Klinge painotti.
Yhtenä viimeaikaista töistään Klinge mainitsi Raija Orasen uuden käsikirjoituksen "tarkistustyön". Kustaa Mauri Armfeltin elämästä kertovassa kirjassa on pantu kuningas kiroilemaan.
Kuninkaan sanomaksi "voi hitto" taipuu professorin mielestä suomenkiliseen tekstiin huonosti.
- Kirosanat ovat ranskaksi fiinimpiä, Klinge luonnehti.
Esitelmänsä päätteeksi professori keskusteli seuran jäsenten kanssa. Kysymyksissä ja vastauksissa sivuttiin myös Borodinon vuoden 1812 taistelun merkitystä voittona ja tappiona. Taistelu päättyi ratkaisemattomana, mutta kuten Lermontovin runosta voimme päätellä, taistelun psykogolinen merkitys on suuri. Yleisöstä moni ytyi runon säkeen lausuntaan.
Klinge kehotti muistamaan, että myös Runberg loi tarinan, jossa hävitystä Suomen sodasta selviytyivät voittajina urhoolliset suomalaiset. Venäjän ensimmäistä isänmaallista sotaa Ranskaa vastaan seurasi Wienin tanssiva kongressi. Sivuun jäätyään Ranska ja Venäjä somivat allianssin. Maailma pysyi radallaan 1. maailmansotaan asti.
-Jarmo Koponen, lyhennelmä tilaisuudesta.