Pietari-seura 20 vuotta

Avauksessaan prof. Vihavainen pohdiskeli kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisuuden käsitteitä. Oleellista lienee se, että ollaan tekemisessä sellaisten ilmiöiden kanssa, jotka edellyttävät vapaata, valtiosta ja vallanpitäjistä riippumatonta toimintaympäristöä. Kansalainen ei ole alamainen. Tällaisen itsenäisyyden lisäedellytyksiä lienevät markkinatalous, demokratia, riittävä sivistystaso ja keskiluokan olemassolo. Vanhalla Venäjällä kansalaisyhteiskunta oli tukahdutettu. Neuvostoliitossa se nitistettiin lopullisesti 1936. Perestroikan aika taas synnytti yhdistysten ryöpyn. Putinin vallan vertikaalin pystyttäminen on palauttanut vanhan jaon vallan ja kansan välille. Vihavainen päätti avauksensa kysymällä, onko olemassa kolmatta tietä, johdattaen näin kuulijat pohtimaan sosiaalisen median mahdollisuuksia kansalaisyhteiskunnan luomisessa.

Markku Lonkila pohjasi alustuksensa Venäjän sosiaalista mediaa koskeviin tutkimuksiinsa. Lonkilan mukaan Venäjä on siirtymässä television valta-asemasta sosiaalisen median käyttöön. Mm. Venäjän Google, Yandex, on ohittanut yleisön määrässä TV:n ykköskanavan. Yandexin käyttäjiä on yli 50 miljoonaa. Yhteiskunnallinen keskustelu organisoidaan entistä enemmän somen kautta. Ns. nettimeemien välittäminen on aivan uusi alue käsitteiden, mielipiteiden ja yhteiskunnallisten ryhmittymien määrittämisessä, minkä ymmärtäminen on yhtä tärkeää kuin perinteisen kremnologian ymmärtäminen.

Internet on Venäjällä vahvasti kotoperäinen. Venäjän somessa YouTube edustaa keinoa vallan toimintojen paljastamiseen ja karnevalisointiin. LiveJournalia vastaava palvelu on keskustelukanava. Twitter ja Facebookia vastaava VKontakt ovat pitkälle mobilisointikanavia. Huolenaiheena on se, että VKontakt on myyty Kremliä lähellä oleville liikemiehille.

Yhteisömedia toimii Venäjällä vapaasti ja se on tärkeä kanava myös tyytymättömyyden kanavointiin. Lonkila kuitenkin huomauttaa, että se sopii kritiikkiin mutta ei juuri hallinnon rakenteiden muuttamiseen.

Pietarilainen professori Gelman työskentelee tällä erää Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. Hänen mukaansa Venäjällä ei ollut 20 vuoteen merkittävää kansalaisyhteiskunnan toimintaa sosialismin romahtamisen jälkeen. Tyytymättömyyden ilmaisut 90-luvulla olivat pääosin talousprotesteja ja usein jonkun eliitin inspiroimia. Kuluvan vuosikymmenen uudet sukupolvet ja uudet teknologiat toivat protestit esiin. Aluksi protestoijat eivät juurikaan esittäneet poliittisia sloganeita ja protestit olivat pienten ryhmien paikallisia kysymyksiä koskevia. Internet kuitenkin on yhdistänyt näitä ryhmiä ja toiminta on noussut yleisemmälle tasolle. Yhteisömedia on kuitenkin lähes pelkästään mobilisoinnin väline, jolla yhteiskuntaa ei juurikaan muuteta. Vallanpitäjät lisäksi pelottelevat tehokkaasti toimintaan mukaan saatuja ja oppositio pohtiikin nyt, miten netistä voitaisiin tehokkaammin siirtyä reaalimailman vaikuttamiseen, sillä pelkkä some saatetaan kokea jopa toimintaenergian tuhlaamisena. Toisaalta vaikuttaviakin tuloksia on saatu aikaan, mistä hyvänä esimerkkinä on Aleksei Navalnyn saama äänimäärä Moskovan pormestarinvaalissa.