Linnareissu 2017

Linnareissu 8. – 11.6.2017

Pietari-seuran perinteinen kevätmatka suuntautui tällä erää Inkerinmaan ja raja-alueiden keskiaikaisiin linnoihin. Oppaina toimivat Timo Vihavainen, joka vastasi huumorin värittämästä valistustoiminnasta historian osalta sekä Kari Nikkanen, joka on osallistunut linnojen restaurointia, infrastruktuurin ja matkailun kehittämistä koskevaan Linnasta linnaan –projektin suunnitteluluun museoviraston edustajana. Matkanjohtajan tehtävät hoiti ammattitaidolla Aino-Inkeri Kukkonen. Matkalaisina oli 20 seuran jäsentä ja ystävää.

Rakveren linna, Louna-Virumaa, Viro.

Linnan historia liittyy läheisesti ristiretkiin ja ritariaikaan, jolloin Westfalenin alueelta Saksanmaalta munkit ja ritarit levittivät uskontoa ja vaikutusvaltaansa sulautuen sittemmin Vironmaalla Liivinmaan kalparitarikuntiin. Vastustus Viron alueella, joka nimettiin Marian maaksi eli Jumalan äidin maaksi, oli sitkeää ja Saksan ritarien asema horjui. Jaolle tulivat tanskalaiset, jotka perustivat Tallinnan ja Rakveren linnat 1220 luvun alussa pitäen viime mainitun itsellään vuoteen 1351, jolloin myivät sen Liivinmaan ritarikunnalle. 1558 linnan valloittivat moskoviitit eli Ivana IV Venäjä. Heiltä linnan valloitti Pontus de la Garde ruotsalaisille vuonna 1581. 1602 linnan valloittivat puolalaiset, jotka  ruotsalaisten painostamina vetäytyivät sieltä  jo kolmen vuoden kuluttua tuhoten linnaa huomattavasti. Ruotsalaiset viimeistelivät tuhon ja poistivat linnan sotilaallisten kohteiden joukosta 1635, jolloin se siirtyi Rakveren kartanon omistukseen. Venäläiset valloittivat alueen 1708 mutta linnalla ei enää silloin ollut sotilaallista merkitystä. Aiemmin Rakveressä oli sijainnut virolainen  puulinnoitus, mitä nimitettiin Tarvaspääksi. Sen muistona nykyisen linnan kupeella on Tauno Kangron vaikuttava Tarvas-patsas. Itse Rakveren kaupunkiin, jossa säveltäjä Arvo Pärt vietti nuoruutensa emme ehtineet tutustua.

Narvan linna (Hermannin linna), Narva, Viro

Linna sijaitsee Itä-Virossa lähellä Narva-joen suuta aivan Venäjän vastaisella rajalla. Sinne Rakverestä ajettaessa sivuutettiin Vaivara/Sinimäen taistelualueet, joilla puna-armeija 1944 mursi saksalais-virolaisen puolustuslinjan suurin molemminpuolisin tappioin. Bussin ikkunasta nähtiin myös häivähdys Sillamäen kaupunkia, joka edustaa tyypillistä Stalinin ajan arkkitehtuuria ja kaupunkikaavaa. Kaupunki oli neuvostoaikana omanlaisensa suljettu linnoitus ydintutkimukseen –ja tuotantoon liittyneen teollisuuden johdosta. Nyttemmin siellä jalostetaan harvinaisia maametalleja. Tuulivoimalat hallitsivat maisemaa.

1220 –luvulta Viron alueella vallitsi Lyypekin laki. Hermannin linnan Narvaan tanskalaiset perustivat 1270 luvulla kuninkaan sijaishallitsijan asunnoksi. 1346 linna siirtyi Liiviläisen ritarikunnan haltuun. Sittemmin linna oli niin puolalaisten kuin ruotsalaisten hallussa. Linnan ympärille kasvoi Narvan asutuskeskus.  Sijainti suojasi myös idän ja lännen välistä kauppareittiä, jossa idästä lähteen kulki pääosin mehiläisvahaa ja lännestä itään suolaa ja jalometalleja. Joen vastakkaiselle rannalle vuonna 1492 tsaari Iivana III perusti Ivangoradin linnan.

1500-luvulla Narvan linna sai keskiaikaisen hahmonsa ja etenkin ruotsalaiset, jotka valtasivat sen 1585 samoin kuin Ivangoradin linnan, rakensivat sen vallituksia ja torneja ahkerasti. Ruotsin käsissä linna kesti vielä 1700 Pietari Suuren joukkojen hyökkäyksen mutta arvioituaan väärin Pietari Suuren aikomukset menetti sen vuonna 1704 lopullisesti. Vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan melskeissä linna siirtyi saksalaisten käsistä itsenäiselle Virolle.

Linna kärsi toisessa maailmansodassa suuria vaurioita ja se siirtyi Viron valloituksen myötä Neuvostoliitolle. Neuvostoliittolaiset rakensivat osan linnaa käytännössä uudestaan ja tämä oli myös syynä siihen, että näin entisöityä linnaa ei hyväksytty UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Vaikuttava näky se silti on kallioisella Narvajoen töyräällä yhdessä naapurinsa Ivangoradin linnan kanssa.

Narvan ja Ivangoradin linnan historiaan voi tutustua linkeistä, johin on koottu virtuaalinen näkymä ja tarinat molemmista linnoista aiemmin mainitun Linnasta linnaan projektin toimesta.

http://www.forttour.net/audiotour/index_eng.html  (audiovisuaalinen esitys Narvasta ja Ivangoradista ru,eng, viro)

https://fortforum.org/page/index.html  (Linnasta linnaan –projektin linnat suomeksi)

Ivangoradin linna, Kingisepp, Venäjä

Linna perustettiin 1492 Ivan III määräyksestä vastapainoksi Narvan linnalle ja Ruotsin pyrkimyksille Inkerinmaalle. Ruotsalaiset hävittivät linnan jo 1546 mutta se rakennettiin uudestaan. Vuodet 1581 – 1590 linna oli jälleen ruotsalaisten käsissä. 1617 Stolbovan rauhassa Ruotsi sai linnan ja koko Inkerinmaan, jolloin Venäjä eristettiin mereltä.  Linnan ja alueet Ruotsi menetti Suuressa Pohjan sodassa 1704.

Ensimmäisessä maailmansodassa linnaa hallitsivat saksalaiset mutta Tarton rauhassa Ivangoradin kaupunki ja linna liitettiin itsenäistyneeseen Viroon. Toisessa maailmansodassa Saksa jälleen isännöi linnaa ja käytti sitä mm. keskitysleirinä. Sodan päätyttyä pahoin kärsineen linnan valtiaaksi tuli Neuvosto-Venäjä.

Linna sijaitsee aivan rajasillan, Venäjän raja-aseman ja tullin kyljessä. Naapurikaupunkien asukkaiden kulkua rajan yli on helpotettu, koska työssä, oppilaitoksissa ja kaupoissa käydään ahkerasti rajan molemmin puolin.

Pähkinälinna, Nöteburg, Shlisselburg, Oreshek, Saari Nevalla Laatokan niskalla, Venäjä

Kronikoissa saari mainitaan ensi kerran 1228, jolloin alue on ollut suomalaisten asuttamaa Ruotsi-Suomen aluetta ja tunnettiin nimillä Nevanlinna ja Nyen. Vuonna 1323 Moskovan ruhtinas perusti sinne puisen linnan, jonka ruotsalaiset 1348 valtasivat ja tuhosivat. Kuitenkin jo 1352 Novgorodin piispa rakennuttaa saarelle kivilinnan, jota uudistetaan ajan myötä useita kertoja. Vuonna 1612 ruotsalaiset valtaavat linnan ja sen jälkeen Inkerinmaata hallitaan Nöteburgista, miksi ruotsalaiset linnan nimittävät. Perinteisten Inkerinmaan kanta-asukkaiden ordotoksisten inkerikkojen maille muuttaa 150.000 ihmistä lähinnä Savosta ja Karjalasta ja heitä jälkeenpäin on kutsuttu inkeriläisiksi.

Uusi aika koittaa 1702, jolloin Pietari Suuren ja Sheremetjevin komentamat Venäjän joukot valtaavat Nöteburgin ja se nimetään Shlisselburgiksi, avainlinnaksi. Pietari Suuren ajatuksissa tämä oli alku ja avain Venäjän murtautumisessa merelle. Valtauksen jälkeen linnaa käytettiin pahamaineisena poliittisena vankilana, siellä istuivat mm. Pietari Suuren sisarpuoli Maria, ensimmäinen vaimo Jevdokina Lopuhina sekä Elisabethin syrjäyttämä lapsihallitsija Ivana VI. Hänet surmattiin vapautusyrityksen yhteydessä Katariina I I määräyksestä. Sittemmin linnassa istuivat monet dekabristikapinan osallistujat. Hehän olivat saaneet maistaa länsimaista elämäntapaa Pariisissa, jonne he tulivat valloittajina Aleksanteri I joukoissa sodan hävinneen Napoleonin jäljissä. Viimeisimpiä kuuluisia vankeja oli linnassa teloitettu Vladimir Lenin veli, narodnikki Aleksander Uljanov tuomittuna tsaari Aleksanteri III murhayrityksestä.

Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917 saaren kaikki poliittiset vangin vapautettiin valtavan juhlahumun myötä. Linnoitukseen sijoitettiin rajavartiolaitoksen joukkoja ja sen on kerrottu toimineen myös nuoren neuvostovaltion kemiallisten ja biologisten aseiden kehittämislaboratoriona.

Toisessa maailmansodassa linnoituksella ja Laatokan niskan alueella oli elintärkeä merkitys Neuvostoliitolle. Nevan länsirannalla olivat saksalaiset joukot ja linnaa puolusti muutaman sadan sotilaan neuvostoarmeija. Itärannan puolelta alkoi Laatokan ylittävä elämän tie, jota myöten piiritetyn Leningradin väestöä ruokittiin ja evakuoitiin.  Reitin auki pitämisessä ja jatkuvassa saksalaisten kuljetuksiin kohdistamissa tulituksissa sai surmansa arviolta 300.000 ihmistä. Linnoitus vaurioitui pahoin mutta pysyi neuvostosotilaiden hallussa.

Nykyinen Shlisselburgin kaupunki jatkaa vanhan Laatokan kanavan perinteitä solmukohtana ja telakka-alueena Venäjän jokireitillä Itämerelle. Se elää myös matkailusta ja toimii Pietarin datsa-alueena.

Staraja Ladoga, Laatokanlinna Volhov –joella, Venäjä

Laatokanlinnan ensimmäiset puurakenteet on ajoitettu vuoteen 753, jolloin tämä alue on ollut tärkeä kauppapaikka ja skandinaavinen siirtokunta. Ensimmäisen linnoituksen perustivat gotlantilaiset. Viikinkiajan linna oli solmukohta Itämeren ja Konstantinapolin kauppareitillä. Norjalainen viikinki Erik Haakoninpoika tuhosi puulinnan vuonna 997.

Nykyisellään alueella pieni 2500 asukkaan maalaiskylä, joka elää matkailusta ja maataloudesta. Alue on myös merkittävä taiteilijaresidenssi, jossa monet Venäjän ja Neuvostoliiton kuvataiteilija ja veistäjät ovat työskennelleet ja työskentelevät edelleen. Vanhemmista nimistä voidaan mainita mm. Ivan Aivazovski, Ivan Ivanov, Aleksei Venetsianov, Valentin Serov ja Boris Kustodiev. Linnan läheisyydessä toimivat edelleen Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen nunnaluostari (1156), Nikolskin (1200 luvun loppu) ja Johanneksen (1276) munkkiluostarit.

Nestorin kronikan mukaan Venäjän ruhtinaiden maahan hallitsijaksi ja järjestyksenpitäjäksi kutsuma Rurik tuli ensimmäisenä Staraja Ladogaan ja piti sitä aluksi hallintokaupunkinaan. Näin ollen Staraja Ladoga olisi Venäjän ensimmäinen pääkaupunki.  Rurikin veli Oleg on tarun mukaan haudattu Staraja Ladogaan. Novgorodin posadnikin määräyksestä vuonna 1116 vanhan puulinnan paikalle ryhdyttiin rakentamaan kivilinnaa, joka aikojen kuluessa usein tuhottiin ja rakennettiin aina uudelleen samalle paikalle. Stolbovan rauhassa linnaa ja pohjoisen Inkerinmaan aluetta alkoivat hallita ruotsalaiset mutta vain kuuden vuoden ajan. Viimeisimmän valloitusyrityksen ruotsalaiset tekivät 1701. Pietari Suuri siirsi Staraja Ladogan kaupungin joen alajuoksulle muutaman kilometrin päähän ja nimesi sen Novaja Ladogaksi. Sinne ulottui rakennettava Ladogan kanava ja Staraja Ladoga menetti asemansa kauppapaikkana.

Novaja Ladogassa ehdimme tutustumaan kylän vanhaan Klimentovskajan ordotoksikirkkoon.

Muisteloiden virheistä vastaa Heikki Kajanto.